Sielunelämän poikkeavuus : lasten poikkeavuuden määrittely 1950-luvun Suomessa

Abstract

Tässä Suomen historian pro-gradu työssä tarkastellaan lapsuuden aikaisten ongelmien määritte-lyä 1950-luvun Suomessa. Alkuperäislähteinä on käytetty psykologian oppikirjoja sekä Keski-Suomen kasvatusneuvolan toimintakertomuksia vuosilta 1953–1962. Tutkimuksessa on lähes-tytty kasvatusneuvolaa ja psykologiaa tieteenä normaalin tuottajina. Kvalitatiivisessa sisällön-analyysia käyttävässä tutkimuksessa näkökulmana on ollut Michel Foucault’n teoria biovallasta.

Tutkimuksen rakenne etenee tutkimuskysymysten esittelystä sekä tutkimuskirjallisuuden ja tut-kimuksen suuntaviivojen esittelystä aiheen taustoitukseen. Lasten huollon ja hoivan historian taustoittamisen jälkeen vuorossa on aineiston varsinainen analyysi. Käsittelyluvuissa kerrotaan, että Keski-Suomen kasvatusneuvolassa vuosina 1953–1962 asioinut tyypillinen potilas oli kan-sakouluikäinen poika, joka kärsi oppimisvaikeuksista. Kasvatusneuvolan resurssit olivat usein niukat ja lapsia hoidettiin lähinnä polikliinisesti.

Ajan psykologia suhtautui lapseen ja lapsuuteen kehityksen ja kasvun näkökulmasta. Tutkimus osoittaa, että psykologiassa pidettiin tärkeänä normaalia kehitystä. Tämä tarkoitti erilaisten tai-tojen saavuttamista ja tietynlaisen käyttäytymisen ilmenemistä eri ikäkausina. Kehitystason mit-taaminen ja tulosten vertaaminen biologiseen ikään oli merkittävää lapsen kasvattamisen kan-nalta. Erityisopetuksen kehitys sai tukea psykologialta, jonka suosiossa 1950-luvulla oli erilaisten testien kehittäminen muun muassa koulukypsyyden mittaamiseksi. Sekä kasvatusneuvola että psykologia käyttivät asiantuntijavaltaa mitatessaan lapsen normaaliuden tasoa ja pyrkiessään normaalistamaan lapsia.