Poikien pelastaja : Yrjö Karilas nuoriso-ongelman muotoilijana ja ratkaisijana 1920- ja 1930-luvulla
Tarkastelen työssäni Yrjö Karilasta (1891–1982) nuoriso-ongelman muotoilijana ja ratkaisijana 1920- ja 1930-luvuilla. Karilas oli opettajan koulutuksen saanut nuorisotyöntekijä sekä useiden tunnettujen nuortenkirjojen kirjoittaja. Hänen tavoitteenaan oli kasvattaa nuorista (lähinnä pojista ja nuorukaisista) kunnon kansalaisia ja kristittyjä. Karilaan toiminta kanavoitui NMKY:n poikatyön kehittämiseen ja nuorisotyöntekijöille suunnattujen kasvatusoppaiden sekä nuorille kirjoitettujen tietoteosten (esim. Pikku jättiläinen) ja suurmieselämäkertojen julkaisemiseen. Leipätyönsä hän teki kustannussihteerinä WSOY:llä, jossa hän erikoistui nuortenkirjallisuuteen sekä uskonnolliseen kirjallisuuteen. Olen kiinnostunut työssäni, kuinka Karilas muotoili nuorisosta kantamansa huolen, ja mitkä olivat hänen ehdotuksensa tuon nuoriso-ongelmaksi määrittelemäni sosiaalisesti rakennetun huolenaiheen ratkaisemiseksi. Näkökulmani on ensisijassa aatehistoriallinen, joten tarkastelu kulkee lähinnä Karilaan käsitysten tasolla. Työni tulokset perustuvat Karilaan kirjoittamien tekstien – kirjojen ja aikakauslehtikirjoitusten – sekä arkistolähteiden sisällölliseen analyysiin.
...
Muu nimeke
Yrjö Karilas nuoriso-ongelman muotoilijana ja ratkaisijana 1920- ja 1930-luvullaAsiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29041]
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Yrjö Karilas nuorisokasvattajana ja kristillisen poikatyön kasvatustavoitteiden määrittelijänä 1920- ja 1930-luvulla
Julkunen, Lauri (Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seura, 2014)Yrjö Karilas (1891–1982) teki mittavan uran Nuorten miesten kristillisen yhdistyksen (NMKY) poikatyön kehittäjänä, nuortenkirjallisuuteen erikoistuneena kustannussihteerinä WSOY:llä sekä nuorille suunnattujen teosten ... -
Nuoriso-ohjaajien ja nuorten vuorovaikutus sekä nuoriso-ohjaajien vuorovaikutustaidot ja -roolit
Annala, Laura (2015)Tämän tutkimuksen tavoitteena on kuvata, millaista on nuoriso-ohjaajien ja nuorten vuorovaikutus sekä minkälaisia vuorovaikutustaitoja ja vuorovaikutusrooleja nuoriso-ohjaajalla voidaan päätellä olevan. Tutkimus toteutettiin ... -
Tosimiehiä : Yrjö Karilas, kristillinen poikatyö ja maskuliinisuus
Julkunen, Lauri (Suomen kouluhistoriallinen seura, 2022)Lectio praecursoria Suomen historian väitöskirjaan Kynällä ja sanalla : Yrjö Karilas poikien kasvattajana 1910–1960-luvuilla, Jyväskylän yliopistossa 26.11.2021.
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.