This dissertation examines the life of Yrjö Karilas (1891–1982) and his work in boys’ informal Christian education from the 1910s to the 1960s. The focus is especially on the gendered ideals and educational methods apparent in Karilas’ work. The approach employed is thematic biography, which refers to studying a specific phenomenon as exemplified in the life and experiences of an indi-vidual. The source materials include Karilas’ personal documents, published works and articles, as well as archival sources related to Christian boys’ work.
Karilas was the son of a Lutheran clergyman and spent his childhood in Piippola, later moving to Helsinki to study Russian language at the university. However, in 1918 he started working for the YMCA movement, where he pursued a long career in developing and shaping the field of boys’ work. Karilas also exerted considerable cultural influence through his published works, namely biographies and non-fiction for youngsters. Throughout his career, Karila
s utilized this position rooted in the intersection of Christian and secular cultures in his educational work.
Christian boys’ work in Finland after the Civil War of 1918 was tied to the culture and aims of the victorious faction, the Whites. However, some boundaries were also drawn. Boys’ work focused on shaping identities that committed boys to Christian-patriotic values, but also encouraged a model of a Christian masculinity that opposed the militarism inherent in extreme nationalism.
The model of an ideal man that began to guide boys’ work was someone internally strong, a man who inhabited the secular culture without abandoning his principles or Christian belief. However, such a model fell into crisis in the spiritual and political upheaval of the 1930s. By the end of the decade, Karilas experienced a religious revival, interpreted in this study as a symptom of the crisis of the previously held ideal of Christian masculinity. After the revival, Karilas pursued evangelical work among men. There, reliance on self-education and secular activities were replaced by commitment to the brotherhood of faith.
Here, Karilas’ educational work is conceptualized as strategies of apologetic masculinity. Apologetics, the rational defence of religion, was transformed into negotiations about identities. Such a reform of masculinity was a response to the development where religiosity was problematized in male communities.
...
Väitöskirjassa tarkastellaan Yrjö Karilaan (1891–1982) toimintaa poikien kristillisen kasvatuksen parissa 1910–1960-luvuilla. Huomio kiinnittyy etenkin Karilaan kasvatustyön sukupuolittuneisiin ihanteisiin ja toimintatapoihin. Lähestymistavaltaan tutkimus on temaattinen elämäkerta, joka tarkoittaa tietyn ilmiön tai elämänalueen tutkimista yksilön elämänkulun ja kokemusten kautta. Lähdeaineisto koostuu Karilaan henkilökohtaisista papereista, julkaistuista lehtikirjoituksista ja teoksista sekä kristilliseen poikatyöhön liittyvistä arkistolähteistä.
Karilas, Piippolassa lapsuutensa viettänyt ja myöhemmin Helsinkiin siirtynyt papinpoika, kouluttautui ensin venäjän opettajaksi. Vuonna 1918 hän siirtyi NMKY-liikkeen poikatyöntekijäksi ja teki pitkän uran alan kehittäjänä ja suunnannäyttäjänä. Poikatyön ohella Karilaasta tuli merkittävä kulttuurivaikuttaja hänen tieto- ja elämäkertakirjojensa ansiosta. Karilas hyödynsi asemaansa kristillisen poikatyön ja maallisen kirjallisuuskentän risteysh
enkilönä kasvatustyössään.
Sisällissodan jälkeisessä Suomessa kristillinen poikatyö kiinnittyi sodan voittajapuolen kulttuuriin ja tavoitteisiin mutta joutui tekemään myös rajanvetoja. Poikatyöstä tuli identiteettityötä, jolla paitsi sitoutettiin poikia kristillis-isänmaalliseen arvomaailmaan myös rakennettiin kristillisen miehen mallia, joka irtisanoutui nationalismin äärimmäisistä muodoista.
Poikatyön ihanteeksi hahmottui sisäisesti voimakas mies, joka liikkui maallisessa kulttuurissa luopumatta periaatteistaan ja kristillisestä vakaumuksestaan. Kasvatusprojekti tällaisenaan kuitenkin kriisiytyi osana 1930-luvun hengellis-poliittista murrosta. Vuosikymmenen lopulla Karilas koki uskonnollisen herätyksen, joka tulkitaan tutkimuksessa aiemman kristillisen miesideaalin kriisiytymisen oireeksi. Herätyksen myötä Karilas alkoi poikatyön ohella tehdä evankelioivaa miestyötä, jossa tukeuduttiin itsekasvatuksen ja maallisen harrastustoiminnan sijaan uuspietistiseen uskonveljeyteen.
Tutkimuksessa Karilaan kasvatustyö käsitteellistetään apologeettisen maskuliinisuuden strategioiksi. Apologetiikka eli uskonnon rationaalinen puolustaminen muuntautui neuvotteluiksi identiteeteistä. Mieheyden reformi oli kristillisen poikatyön vastaus nykyaikaan, jossa uskonnolliset arvot ja elämäntavat olivat problematisoitumassa poikien ja miesten yhteisöissä.
...
