Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani inhimillisen ajan kokemuksen representaatioita Cormac McCarthyn romaanissa No Country for Old Men (2005). Tutkimuksessani selvitän, minkälaisen kuvan teoksen henkilöhahmojen kokemukset antavat ihmisen tavasta kokea aikaa. Lähtökohtanani on Paul Ricœurin ajatus, että fiktio kykenee luomaan ajan kokemuksen variaatioita, joiden avulla lukija voi rikastuttaa omaa ymmärrystään ajallisuudesta.
Työn teoriaosuudessa esittelen erilaisia aikakäsityksiä monitieteisestä näkökulmasta. Tärkeimpänä rajanvetona on Ricœuriä seuraten eronteko objektiivisen kosmologisen ajan ja subjektiivisen fenomenologisen ajan välille. Lisäksi tarkastelen kaunokirjallisuuden kykyä ja keinoja käsitellä aikaa ja ajan inhimillistä kokemista.
Analyysini osoittaa, että No Country for Old Men tuo esiin ajan kokemuksen piirteitä, jotka ovat leimallisia modernille ja toisaalta myös postmodernille ihmiselle. Kokemus on monella tapaa ongelmallinen. Aika näyttäytyy ennen kaikkea muut
oksena, jolla on määrätty suunta kohti moraalista nihilismiä. Kokemus paljastuu osittain myyttiseksi, sillä se ei perustu todelliseen vaan nostalgiseen kuvaan menneisyydestä. Harmonisoidun menneisyyden näkökulmasta nykyhetki näyttäytyy vieraana ja selittämättömänä aikana. Kokemusta muutoksesta ja rappiosta purkaa myös väkivallan nouseminen teoksessa ajattomaksi ja koko ihmislajin historian läpäiseväksi elementiksi.
Muut havaintoni ajan kokemuksen ongelmista perustuvat ennen kaikkea kosmologisen ja fenomenologisen aikakäsityksen yhteismitattomuuteen. Kosmologisesta näkökulmasta aika näyttäytyy yksisuuntaisesti ja tasaisesti etenevänä, ihmisen ulkopuolisena voimana, jonka voimattomaksi uhriksi ihminen kokee jäävänsä. Tällöin menneisyys näyttäytyy suljettuna ajan ulottuvuutena, joka jopa determinoi täysin mahdollisen tulevaisuuden. Tulevaisuus koetaan puolestaan korostuneen avoimena ja epävarmana aikana, johon ihmisen on itse mahdoton vaikuttaa.
Inhimillisessä kokemuksessa yksittäiset ajanhetket voivat kuitenkin kantaa erityisiä merkityksiä. Menneisyys voidaan puolestaan tulkita kertomuksena, joka sisältää monia vaihtoehtoisia kehityskulkuja ja on avoin uusille tulkinnoille. Lisäksi teos tuo esiin toivon ja itsetuntemuksen tärkeyden, jotta tulevaisuuteen liittyvä epävarmuus voitaisiin ylittää. Tulevaisuuden erityiskysymyksenä esiin nousee kuolema. Henkilöhahmot välttelevät usein kuoleman käsittelemistä mutta joutuvat lopulta kohtaamaan sen ihmiselämän sivuuttamattomana mutta samalla epämääräisenä rajana, joka pakottaa kysymään eletyn elämän merkitystä.
Teos tarjoaa myös ratkaisuja käsittelemiinsä ajan kokemuksen ongelmiin. Romaanisankari nousee nuoren Georg Lukácsin romaanin teorian mukaisesti kuvaksi modernin ihmisen taistelusta aikaa vastaan. Nihilismin vaihtoehtona esiin nousee etiikka, joka perustuu sitoumuksiin ja lupauksiin, jotka luovat pysyvyyttä yli ajan ja muutoksen. Tärkeiksi jatkuvuutta luoviksi elementiksi nousevat lisäksi kieli, tarinankertominen ja taide.
Romaanin keinot ajan kokemuksen käsittelyyn ovat suurelta osin kaunokirjallisuudelle ominaisia ja epäsuoria. Lisäksi huomionarvoista on, että teos tuo esiin monia erilaisia ja vastakkaisiakin kokemuksia ajasta: inhimillisen ajan kokemuksen tavat osoittautuvat teoksessa selvästi subjektiivisiksi ja moninaisiksi.
...
