Adaptiiviset taidot 13-18-vuotiailla nuorilla, joilla on Downin syndrooma

Abstract

Tässä tutkimuksessa selvitettiin adaptiivisia taitoja 13–18-vuotiailla nuorilla, joilla oli Downin syndrooma. Tutkimuksen tehtävänä oli tuottaa kuvailevaa tietoa adaptiivisista taidoista, sekä selvittää eri taustamuuttujien yhteyksiä adaptiivisiin taitoihin.

Tutkimuksen kohteena olleiden nuorten opettajia haastateltiin Adaptive Behavior Inventory –mittarin lyhyen version (Brown & Leigh 1986) avulla, jolloin he kertoivat näkemyksensä opettamansa nuoren adaptiivisista taidoista. Aineisto kerättiin syksyn 2012 aikana eri puolelta Suomea. Vastauksia saatiin yhteensä 18 ja niitä verrattiin sekä kehitysvammaisten nuorten normiaineistoon, että kaikkien nuorten normiaineistoon. Aineisto analysointiin parametrittomilla menetelmillä, joista käytettiin Kolmogorovin–Smirnovin testiä, Mannin–Whitneyn U-testiä sekä korrelaatioanalyysia.

Suurin osa tämän tutkimuksen nuorista sijoittui 1–3 keskihajonnan päähän kaikkien nuorten normiaineiston keskiarvosta. Kehitysvammaisten nuorten normiaineistoon verrattuna tutkimusjoukon adaptiivisten taitojen mediaanipistemäärä oli 87.5, kun normiaineiston mediaani oli 100. Kahdellatoista nuorella adaptiiviset taidot olivat keskiarvoa heikommat ja kuudella nuorella keskimääräistä paremmat, kun taitoja verrattiin kehitysvammaisten nuorten normiaineistoon. Iän kasvaessa adaptiiviset taidot vahvistuvat. Adaptiivisilla taidoilla ei ollut eroa verrattaessa eri sukupuolten taitoja. Yhteyttä ei löytynyt myöskään verrattaessa adaptiivisia taitoja ystävien tai lisävammojen määrään.

Tutkimus osoitti, että pelkän kehitysvamma - tai Downin syndrooma -diagnoosin perusteella ei tule tehdä johtopäätöksiä henkilön adaptiivisista taidoista. Adaptiiviset taidot ovat yksi merkittävä alue ihmisen toimintakyvystä, joten adaptiivisten taitojen opetus koulussa on tärkeää.