Tutkimuksessa selvitettiin viidesluokkalaisten oppilaiden käsityksiä opettajan puuttumisesta nahisteluun. Nahistelulla tarkoitetaan lapsille yleistä vertaistoiminnan muotoa, joka ilmenee esimerkiksi leikkitappeluna, tarttumisena, painimisena ja kumppanin jahtaamisena. Nahistelu saattaa katsojasta vaikuttaa aggressiiviselta, mutta on kuitenkin vain leikkiä. Tutkimuksella pyrittiin selvittämään myös sitä, kuinka oppilaat jatkoivat välituntia sen jälkeen, kun opettaja oli reagoinut nahisteluun. Lisäksi tarkasteltiin, onko sukupuolella vaikutusta käsityksiin nahisteluun puuttumisesta tai tapaan jatkaa välituntia puuttumisen jälkeen. Tutkimusaineisto kerättiin eläytymismenetelmällä, ja se koostui kolmen eri kehyskertomusvariaation pohjalta kirjoitetuista kirjoitelmista. Kehyskertomuksessa varioitiin opettajan tapaa puuttua nahisteluun. Kertomuksissa opettaja puuttui nahisteluun käskemällä lopettaa tappelu, kysymällä onko toiminta leikkiä vai tappelua tai seuraamalla tilannetta katseellaan.
Oppilas sai luettavakseen yhden kolmesta kehyskertomuksesta, johon hänen tuli eläytyä ja jatkaa kertomusta kirjoittamalla. Aineiston analyysimenetelminä käytettiin sisällönanalyysiä, tyypittelyä sekä kvantifiointia.
Tutkimukseen osallistui kolme 5. luokkaa. Kirjoituksia saatiin yhteensä 47 kappaletta, ja niistä 23 oli tytöiltä ja 24 pojilta. Tutkimus osoitti, että opettajan nahisteluun puuttuminen nähtiin yleensä pikemminkin huonona kuin hyvänä asiana. Oppilaiden käsitykset opettajan nahisteluun puuttumisesta riippuivat vahvasti siitä, miten opettaja nahisteluun puuttui. Puuttuminen käsitettiin lähes aina huonoksi asiaksi opettajan käskiessä lopettaa tappelu. Opettajan kysyessä, onko toiminta leikkiä vai tappelua sekä seuratessa tilannetta katseellaan käsitykset jakautuivat kahtia. Näitä puuttumistapoja pidettiin sekä hyvinä että huonoina. Tytöt näkivät puuttumisen poikia useammin hyvänä asiana. Tytöt käsittivät opettajan puuttumisen hyväksi asiaksi poikia useammin etenkin silloin, kun opettaja tuli kysymään onko toiminta leikkiä vai tappelua.
Opettajan nahisteluun puuttumisen jälkeen välituntia jatkettiin kolmella eri tavalla: uudella aktiivisella toiminnalla, uudella rauhallisella toiminnalla tai jatkamalla nahistelua. Tutkimuksemme mukaan opettajan puuttumistapa vaikutti lasten tapaan jatkaa välituntia, sillä opettajan käskiessä lopettaa tappelu, nahistelu lopetettiin. Myös opettajan tullessa kysymään onko toiminta leikkiä vai tappelua suurin osa lapsista vaihtoi toimintansa johonkin muuhun kuin nahisteluun, vaikka vastasivatkin opettajalle toiminnan olevan vain leikkiä. Opettajan seuratessa tilannetta katseellaan toiminta puolestaan ei muuttunut, vaan nahistelua jatkettiin. Tytöt jatkoivat välituntia uudella aktiivisella toiminnalla poikia useammin. Lisäksi tytöillä tähän liittyi yleensä leikkiväline, kun taas poikien uusi aktiivinen toiminta tapahtui ryhmässä. Nahistelun jatkaminen oli yhtä yleistä sekä tytöillä että pojilla. Tavassa jatkaa nahistelua oli kuitenkin eroja, sillä tytöt jatkoivat nahistelua samanlaisena, kun taas pojista puolet muutti nahistelun muotoa.
Nahistelua on tutkittu vähän, ja etenkin Suomessa se on harvinainen tutkimuskohde. Tutkimuksemme on merkittävä ennen kaikkea yrityksessään nostaa aihe tärkeämpään rooliin suomalaisessa kasvatuskeskustelussa. Toivomme tutkimuksemme herättävän opettajia pohtimaan puuttumiskäytäntöjään sekä suhtautumistaan nahisteluun.
...
