Soittamisen motivaatio varhaisnuorilla

Abstract

Tutkimuksessa tarkastellaan varhaisnuorten soittamisen motivaatiota ja siihen vaikuttavia keskeisimpiä taustatekijöitä. Aiempia tutkimuksia aiheesta on erittäin vähän. Musiikillinen maailma ympärillämme on muuttunut voimakkaasti viime aikoina. Se on luonut tarpeita niin koulun musiikinopetuksen kuin vapaa-aikana tapahtuvan soitonopetuksen kehittämiselle. Käytännön kokemusten lisäksi opetuksen kehittämiseksi tarvitaan myös tutkimustietoa. Teoriaosassa motivaatiota analysoidaan eksistentiaalisen fenomenologian mukaisesti soittajan koke muksena, osana hänen koko eksistenssiään. Motivaatio koostuu erilaisista sisällöltään, kestoltaan ja voimakkuudeltaan vaihtelevista motiiveista, joista osa on tiedostettuj a, osa tiedostamattomia. Molii vien ryhmittelyssä soittamisen kannalta tärkeitä ovat ns. musiikilliset motiivit, jotka ovat lähtöisin soi tettavasta musiikista ja soittamistapahtuman tuottamista musiikkikokemuksista. Soittaj an muut taustatekijät ovat myös merkittävä tekijä motivaation muotoutumisessa. Empiria koostuu keväällä -93 suoritetun kyselyn vastauksista 240 soittajalta (47 % kyselyyn osallistu neista). Soittajista 43 % kävi soittotunneilla, 32 % oli lopettanut soittotunnitja 25 % oli soittanut kai ken aikaa ilman säännöllistä opetusta. Suosituin soitin oli piano (47 %) ja toiseksi suosituin kitara (13 %). Soitetuimpia musiikinlajeja olivat pop, rock, ym. kevyen musiikin lajit, klassinen musiikki, iskelmät ja elokuvamusiikki. Kevyen musiikin lajit POP ja rock olivat myös mieluisimmin soitettuja musiikinlajeja. Tytöt soittivat eniten iskelmiä ja klassista musiikkia, kun taas pojat keskittyivät huo mattavasti selvemmin pop- ja rock-musiikkiin. Soittaminen oli useimmille merkityksellinen ja aktiivinen harrastus. Prosentuaalisesti vahvimpia motii veja olivat oma kiinnostus, soittamisen tuottama ilo ja mielihyvä sekä mieleinen ohjelmisto. Soittotun neilla kävijöillä korostuivat myös opettajaan liittyvät vuorovaikutusmotiivit. Faktorianalyysilla hae tuista motivaatioulottuvuuksista vahvin oli musiikillinen kontaktimotivaatio, missä korostuvat musii killisesti positiiviset mOtiivitja kontakti vertaisryhmään. Tavoite- ja orientaatiofaktoreissa erottui mm. määrätietoiseen soitonopiskeluun liittyvä tavoiteulottu vuus, mitä oli noin puolella soitonopiskelijoista. Motivaatioulottuvuuksista soitonopiskelijoilla oli sel keästi muita enemmän esiintymis-, hallinta- ja suorituskeskeistä motivaatiota. Viimemainittua oli ni menomaan musiikkioppilaitoksissa opiskelevila. Soittajissa oli enemmän tyttöjä. Soittavile pojille soittaminen oli tyttöjä enemmän omien intressien to teuttamista ‘musiikillisesta nautiskelusta’ ammattisuuntautuneeseen soitonopiskeluun. Oman perheen musiikkiharrastukset olivat yhtenä virikkeenä monelle nuorelle soittajalle. Kasvuympäristön muut mu siikilliset virikkeet vaikuttivat myös motivoitumisen. Tämä näkyi tuloksissa erityisesti Kaustisella kansanmusiikin suosiona. Koulun musiikinopetuksen merkitys soittamista kannustavana tekijänä jäi yllättävän vähäiseksi. Musiikkiluokkalaisistakin alle puolet ilmoiti saaneensa virikkeitä soittamiseen koulun musiikkitunneilta. Soittajat olivat ryhmiteltävissä kolmeen soittajatyyppiin: soitonopiskelijat (15 %), harrastajasoittajat (66 %) ja soittelijat (19 %). Kaikille soittajille, erityisesti tytöille, oli yhteistä musiikillinen laaja-alai suus soitetun, kuunnellun ja pidetyn musiikin suhteen. Soittaminen oli positiivinen ajanviettotapa ja harrastus, mihin ei välttämättä liittynyt määrätietoisia tulevaisuudensuunnitelmia. Suurimmalla, harrastajasoittajat-ryhmällä, motivaatio viittaa plsitiivisiin, musiikillisiin kokemuksiin ilman ulkoisia suoriutumispaineita. Negatiivissävytteisiä motiiveja ja motivaatioulottuvuuksia oli erityisesti soittelijat ryhmään kuuluvilla. Heille, noin viidesosalle soittajista, soittaminen oli vähemmän merkityksellinen harrastus kuin muille.