Johdanto. Monet kuntoilijat ja urheilijat käyttävät harjoittelussaan sekä kestävyys- että voimaharjoittelua. Tässä tutkimuksessa tutkittiin saman harjoituksen aikana toteutettujen kestävyys- ja voimaharjoitusosioiden järjestyksen vaikutusta maksimaaliseen hapenottokykyyn (VO2max:iin), maksimivoimaan sekä hormonien lepopitoisuuksiin.
Menetelmät. Tähän tutkimukseen osallistui 42 aiemmin vähän harjoitellutta miestä. Tutkimuksessa loppuun asti mukana oli kuitenkin 30 koehenkilöä, jotka oli jaettu kahteen ryhmään. Ryhmä E+S (n=14, ikä 28,7 ± 5,5 vuotta) harjoitteli harjoituksissa ensin kestävyysosion (E) ja 10 minuutin tauon jälkeen voimaosion (S). Ryhmä S+E (n=16, ikä 29,8 ± 4,7 vuotta) harjoitteli muuten identtisesti, mutta voimaosio suoritettiin ennen kestävyysosiota. Harjoittelu kesti yhteensä 12 viikkoa ja se sisälsi kaksi harjoituskertaa viikossa. Sekä kestävyys- että voimaharjoittelun intensiteetti nousivat progressiivisesti harjoitusviikkojen kuluessa. Mittaukset suoritettiin enne
n ja jälkeen harjoittelujakson. VO2max-mittaukset suoritettiin polkupyöräergometrillä, suoralla maksimaalisen hapenottokyvyn testillä. Maksimivoimatesteissä mitattiin yhden toiston maksimi (one repetition maximum = 1RM) seuraavista suorituksista: dynaaminen ja isometrinen jalkojen ojennus sekä isometrinen polven ojennus, polven koukistus ja pystypunnerrus. Seerumin lepohormonipitoisuudet määritettiin 12 tunnin paaston jälkeen. Hormoneista analysoitiin testosteroni ja kortisoli.
Tulokset. VO2max kehittyi ryhmässä S+E merkitsevästi (8,2 ± 8,7 %: p≤0,01 ). Polkemisen maksimiteho sitä vastoin kehittyi molemmissa ryhmissä merkitsevästi (E+S: 6,4 ± 9,2 %; p≤0,05 ja S+E: 10,0 ± 6,9 %; p≤0,001). Maksimivoimissa merkitsevä kehitys havaittiin kummankin ryhmän isometrisessä jalkojen ojennuksessa (E+S: 13,4 ± 12,9 %; p≤0,01 ja S+E: 8,9 ± 12,5 %; p≤0,05) sekä ryhmässä S+E dynaamisessa jalkojen ojennuksessa (11,5 ± 7,4 %; p≤0,001) ja polven koukistuksessa (9,9 ± 13,8 %; p≤0,05). Kokonaistestosteronipitoisuus (E+S: 17,0 ± 21,1 %; p≤0,01 ja S+E: 29,4 ± 32,0 %; p≤0,01) sekä testosteroni-kortisoli -suhde (E+S: 17,8 ± 24,9 %; p≤0,05 ja S+E: 47,6 ± 57,7 %; p≤0,01) olivat merkitsevästi suurempia loppumittauksissa kummassakin ryhmässä. Kortisolipitoisuuksissa ei ollut eroja mittausten välillä. Missään tämän tutkimuk-sen muuttujan arvon prosentuaalisessa muutoksessa ei havaittu merkitseviä eroja ryhmien välillä.
Pohdinta ja johtopäätökset. Tutkimuksessa havaittiin, että kestävyys- ja voimaominai-suuksia voidaan kehittää yhtäaikaisesti ainakin aiemmin harjoittelemattomilla koehenkilöillä. Lisäksi lepotilan testosteronipitoisuuden nousu kertoi mahdollisesta kohentuneesta anabolisesta tilasta 12 viikon harjoittelun seurauksena. Ryhmien kehityksessä ei sen sijaan havaittu tilastollisesti merkitseviä eroja missään tämän tutkimuksen muuttujassa, joten yhdistetyn harjoittelun harjoitusjärjestyksellä ei voitu sanoa olevan merkitystä kestävyys- ja voimaominaisuuksien kehittymiseen tai testosteronin ja kortisolin lepopitoisuuksiin.
...
