The secret garden : a reading material package
Lukeminen on yksi tehokkaimpia tapoja oppia vierasta kieltä itsenäisesti. Kirjallisuuden käyttö vieraiden kielten opetuksessa on kuitenkin ollut melko vähäistä viime aikoina. Erityisesti peruskoulun loppupuolella monet oppilaat saattaisivat hyötyä vieraskielisen kirjallisuuden lukemisesta, joka keskittyisi juuri lukemiseen esimerkiksi sanaston tai rakenteiden korostamisen sijaan. Tällaiseen opetukseen ei ole kuitenkaan ollut juuri tarjolla materiaaleja.
Skeemateoria muodostaa luontevan teoriataustan lukemiseen liittyvälle oppimateriaalille, sillä lukemisessa taustatiedon hyödyntäminen on oleellista. Materiaalissa käytetään skeemateoreettista interaktiivista mallia, jossa korostuu tarvittavan taustatiedon laajuus yksittäisistä sanoista kulttuurisiin tietorakenteisiin.
Tämä materiaalipaketti keskittyy yhteen teokseen, Frances Hodgson Burnettin kirjaan The Secret Garden. Kirjan käsittelyssä keskitytään tekstin ymmärtämisen kannalta tärkeisiin asioihin, kuten kielellisen ja aiheeseen liittyvän taustatiedon aktivointiin. Tämän lisäksi tekstiä pyritään käsittelemään sen aihepiiristä käsin niin, että oppilaiden oma lukukokemus ja tulkinnat ovat tärkeimmässä roolissa. Tunnilla tehtyjen tehtävien lisäksi oppilaan omat ajatukset tulevat esille kotona kirjoitettavassa lukupäiväkirjassa, johon opettaja vastaa kannustavaan sävyyn. Tarkoituksena on siis luoda oppilaalle ryhmän, opettajan ja materiaalin tuella vieraalla kielellä lukemisesta turvallinen kokemus, joka voi innostaa lukemisen jatkamiseen myös itsenäisesti.
...


Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [24888]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Spooky stories for EFL education : a chilling material package
Kataja, Riikka (2023)Kirjallisuuden käytöllä kielten opetuksessa on pitkät perinteet ja siihen liittyviä hyötyjä ja haittoja on tutkittu paljon (esim. Sun 2021). Kirjallisuuden käyttöä on perusteltu esimerkiksi materiaalin autentti-suudella, ... -
Literacy in language teaching : a task-based material package for the 6th grade
Hakola, Mervi (2012)Tutkielman tavoitteena on saada aikaan kuudesluokkalaisille englannin oppijoille monipuolisempaa oppimateriaalia, jossa pääpaino on kirjoittamisen ja lukemisen tehtävillä. Lisäksi tavoitteena on tehdä materiaali, joka ... -
Drama as a method of teaching EFL vocabulary : a material package for lower secondary school teachers
Eskelinen, Marja (2017)Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden (2014) mukaan vieraan kielen opetuksessa ”leikin, laulun, pelillisyyden ja draaman avulla oppilaat saavat mahdollisuuden kokeilla kasvavaa kielitaitoaan ja käsitellä myös ... -
Improving students’ critical reading and multiliteracy skills : a material package
Pyöriä, Joni (2020)Uudet lukion opetussuunnitelman perusteet julkaistiin syksyllä 2019. Uudessa opetussuunnitelmassa painotetaan monilukutaitoa ja kriittistä lukutaitoa oppiaineesta riippumatta ja rohkaistaan oppiainerajat ylittävään opetukseen. ... -
Brush up your grammar : a teaching material package for a prepatory course of English
Töllinen, Jonna (2002)