Yhteistyöstä vaikuttavuutta viestintään : taloudellisen toimintaympäristön toimijoiden roolit ja yhteistyö nuorten taloudellisen osaamisen edistämisessä
Tutkimuksen tarkoituksena on kartoittaa nuorten taloudellisen toimintaympäristön toimijoiden viestinnän ja yhteistyön tilannetta nuorten taloudellisen osaamisen edistämisessä, sekä antaa tulosten pohjalta ehdotuksia toiminnan kehittämiseksi. Tutkimusaineisto on kerätty toimijoille suunnatun verkkolomakehaastattelun avulla. Tämän lisäksi tutkimusta varten haastateltiin kahta lukion opettajaa.
Tutkimuksen mukaan toimijat kokevat nuoret heterogeeniseksi ja vaikeasti tavoitettavaksi ryhmäksi, jossa kiinnostus ja motivaatio talousasioita kohtaan vaihtelevat suuresti. Talousasioissa opastamisen nähdään kuuluvan ensisijaisesti kodin ja vanhempien vastuulle. Toisena tärkeänä vastuunkantajana pidetään koulua ja oppilaitoksia. Muiden toimijoiden tehtävänä nähdään olevan kodin ja koulun tarjoaman tiedon ja materiaalin täydentäminen. Nuorten talousosaamisen sisällössä on puutteita perustiedoista lähtien. Erityisesti oman taloudenhallinnan opetukseen tulisi kiinnittää taloudellisen osaamisen opetuksessa enemmän huomiota. Taloudellisen toimintaympäristön toimijat voivat olla monella tapaa edistämässä nuorten talousosaamista. Tällä hetkellä toimijat toteuttavat talousosaamiseen liittyvää viestintää monin tavoin. Kuitenkin taloudellisen toimintaympäristön
toimijoiden yhteneväiset tavoitteet nuorten taloudellisen osaamisen edistämiseksi luovat hyvän pohjan yhdessä koordinoitavalle ja toteutettavalle yhteistyölle.
Tutkimuksesta käy ilmi, että nuorten talousosaamisen edistämiseen osallistuvien toimijoiden roolien selkiyttäminen, toimintojen koordinointi ja yhteistyö on tärkeää talousosaamista edistävien hankkeiden ja toimenpiteiden onnistumiselle. Toimijoiden viestinnän tulisi olla tavoitteellista ja sen suunnittelun lähtökohtana tulisi olla kohderyhmän tuntemus. Viestintänsä integroimisella toimijat voivat vastata taloudellisen osaamisen edistämisen haasteisiin ja tehostaa näin viestintänsä vaikutuksia.
...
Muu nimeke
Taloudellisen toimintaympäristön toimijoiden roolit ja yhteistyö nuorten taloudellisen osaamisen edistämisessäAsiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29060]
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Taloudellisen osaamisen edistäminen : vastuuroolit, kanavat ja tavat nuoren kuluttajan näkökulmasta
Luukkanen, Laura (2012)Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää 15–20-vuotiaiden nuorten näkemyksiä taloudellisen ympäristön toimijoiden vastuurooleista ja tehtävistä sekä niiden ilmenemisen kanavista ja tavoista nuorten taloudellisen osaamisen ... -
Organisaation viestintä ja toimintaympäristön hallinta : case Vapo Energia
Koskelo, Sini (2005) -
Toimintaympäristön vaikutukset osuuskuntamuotoiselle pankkiliiketoiminnalle : tapaus OP Ryhmä 2010-2020
Seppo, Selma; Hagelberg, Kirsti (2022)Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena on selvittää, miten erilaisiin toimintaympäristössä tapahtuviin muutoksiin on OP Ryhmässä havahduttu, missä vaiheessa ja millä tavoin ne ovat näkyneet OP Ryhmän strategiassa vuosina ... -
Kirjoituksia kodin ja koulun välisestä yhteistyöstä Kotiliesi-lehdessä vuosina 1923-2010
Parkkinen, Susanna (2012)Tutkimuksen kohteena oli kodin ja koulun välinen yhteistyö, josta tarkasteltiin yhteistyön muotoja ja koululaisten vanhempien erilaisia rooleja yhteistyössä. Lisäksi kartoitettiin kodin ja koulun välisen yhteistyön mahdollisia ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.