Mitä mieltä hyvinvointivaltiosta? : kuinka laajaa on hyvinvointivaltion kannatus Suomessa
Tämän tutkimuksen tarkoitus on selvittää, kuinka suuri osa suomalaisista kannattaa laajaa hyvinvointivaltiota. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään, mitkä tekijät selittävät tai ennustavat henkilön mielipidettä hyvinvointivaltion laajuudesta. Lopuksi tarkastellaan, kuinka sirpaleinen tai yhtenäinen on suomalainen asenneilmasto hyvinvointivaltion suhteen.
Aineistona käytetään vuoden 2008 European Social Surveyn Suomen aineistoa. Kysely on tehty 15-vuotta täyttäneelle väestölle, ja vastaajia on 2195. Tutkimuksessa rakennetaan summamuuttuja mittaamaan, kuinka laajaa hyvinvointivaltiota vastaaja kannattaa asteikolla 0–10. Lisäksi selvitetään 14 taustamuuttujan vaikutusta hyvinvointivaltiomielipiteeseen. Taustamuuttujien vaikutusta mielipiteeseen tutkitaan sekä logistisella että lineaarisella regressioanalyysillä.
Suomalaiset kannattavat laajaa hyvinvointivaltiota yksimielisesti. Yli puolet suomalaisista kannattaa todella laajaa hyvinvointivaltiota. Väestöryhmien välillä mielipide-eroja ei juurikaan löydy. Mielipiteeseen voimakkaimmin vaikuttavia taustatekijöitä ovat sukupuoli, sukupolvi, ideologia, puoluekanta, työskentelysektori, instituutioita kohtaan koettu luottamus, sosiaalinen luottamus ja sosiaalisen riskin kokeminen. Suomalainen asenneilmasto hyvinvointivaltion suhteen on hyvin yhtenäinen.
...
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Propagandasta ja vihasta : kuinka annetut kuvat alistavat ihmisen rituaalisen kielen käyttäjäksi
Lehto, Eetu (2012)Tutkimuksen tehtävänä on selvittää, kuinka viha ja propaganda liittyvät toisiinsa ja mitä epäpyhästä liittoumasta seuraa. Motivoivana kysymyksenä tutkimuksen taustalla on: miksi ihminen on toiselle ihmiselle niin kelju, ... -
Attitudes and beliefs towards alcohol minimum pricing in Western Australia
Keatley, David A.; Hardcastle, Sarah J.; Carragher, Natacha; Chikritzhs, Tanya N.; Daube, Mike; Lonsdale, Adam; Hagger, Martin (Oxford University Press, 2018)Modelling data have provided good evidence to support the efficacy of a minimum pricing policy for alcoholic beverages as a means to reduce alcohol consumption and risky and harmful drinking. The aim of the present study ... -
Kuohahdus Suomen kansan sydämestä : henkilömonumentti diskursiivisena ilmiönä 1900-luvun lopun Suomessa
Lähdesmäki, Tuuli (Jyväskylän yliopisto, 2007)Suomeen pystytettiin vuosien 1989–2000 välisenä aikana lähes yhdeksänkymmentä henkilömonumenttia tai -muistomerkkiä. Osa näistä teoksista aiheutti julkista keskustelua, eräät hyvinkin kiivaita debatteja, joissa sanailtiin ... -
Politiikka urbaanissa betonilähiössä
Pekonen, Kyösti (Jyväskylän yliopisto, 1998)