Hyppy kasvamistapahtumaan : kasvatuksellisen kokemuksen ja pedagogisen paradoksin tarkastelua gadamerilaisen hermeneutiikan näkökulmasta

Abstract

Tutkielmassa tarkastellaan ihmisen henkistä kasvamista Hans-Georg Gadamerin filosofisen hermeneutiikan pohjalta, jolloin kasvaminen nähdään hermeneuttisena ilmiönä, joka tapahtuu aina kasvavan ja hänen tulkintansa kohteen välillä dialogisesti. Kasvamisen tapahtumisen luonteen kuvaamisen kautta tutkielmassa tuodaan esiin näkökulma, josta katsottuna kasvatuksen ja sivistyksen välille ei asetu ristiriitaista vapaaksi pakottamisen ongelmaa, pedagogista paradoksia. Kasvaminen nähdään gadamerilaisesta hermeneuttisesta perspektiivistä tulkinnan tapahtumisena, joka tapahtuu dialogisesti kahden erilaisen näkökulman välissä. Objektiivinen näkökulma on mahdoton, koska ihmisen ymmärrys on aina historiallista ja rajallista. Kieli ja mennyt perinne vaikuttavat aina siihen, millaiseksi yksilön ymmärrys muotoutuu. Kasvaminen ei kuitenkaan ole perinteen omaksumista sellaisenaan, vaan perinne muuttuu erilaisissa tulkinnoissa, koska ihminen tulkitsee aina omassa ajassaan ja paikassaan. Ihmisen ymmärrys muuttuu jatkuvasti dialogisten kasvamiskokemusten kautta. Kasvaminen on dialogista, olkoonpa toisena osapuolena sitten toinen ihminen, teksti, taideteos tai jokin muu, mikä herättää kysymyksen. Kasvamista tapahtuu, kun ihminen ylittää oman kapean näkökulmansa ja avautuu uudelle näkökulmalle heittäytyen pelin omaiseen dialogiin vieraan kanssa. Kasvamisprosessissa molemmat dialogin osapuolet muuttuvat ja syntyy jotain uutta. Ymmärtäessään jotakin uutta myös yksilön itseymmärrys lisääntyy. Näin kasvamista ei voida palauttaa kasvattajan tai koulun intentionaaliseen toimintaan, vaan on kyse laajemmasta tapahtumasta. Kasvaminen on aina uutta luovaa kahden erilaisen näkökulman välistä dialogia, jossa tulkintoihin välittyy aina myös mennyt perinne, mutta jossa tuo perinne myös muuttuu. Kasvaminen hermeneuttisena tapahtumana on kontrolloimatonta, johon on opittava vain ottamaan osaa. Tällöin kasvatuksella ei voida pakottaa kasvamaan eikä kontrolloida yksilön kasvamista, koska kasvaessaan yksilö on aina itse aktiivisesti dialogissa mukana. Kasvatus voi olla vain erilaisten mahdollisuuksien tarjoamista, joiden kautta kasvatettavan ymmärrys voi laajentua. Ymmärryksen muuttuminen on kivuliasta, mutta sen kautta ihminen voi tiedostaa rajallisuutensa ja tällöin kokea velvollisuudekseen jatkuvan oman ymmärryksen riskeeraamisen vieraille näkemyksille avautumalla. Sivistys ei olekaan lopullisen tiedon omaamista, vaan kykyä jatkuvasti avautua erilaisille näkökulmille ja laajentaa omaa horisonttia. Pedaogoginen paradoksi, eli kasvatuksella pakottaminen vapaaksi eli sivistyneeksi, ei asetu ongelmaksi, jos kasvamisen hermeneuttinen luonne tunnustetaan. Kasvatuksella ei voida pakottaa kasvuun ja sivistykseen, koska kasvaminen ei ole metodista toimintaa, jota voitaisiin kontrolloida. Ainoa tie sivistykseen on loputon osallistuminen kasvamistapahtumiin. Niinpä kasvattajan tehtäväksi jää pyrkiä tuomaan esiin näkökulmia, jotka haastavat kasvatettavan ymmärryksen. Gadamerin hermeneutiikka ei ole metodi, vaan ihmisen ymmärryksen tapahtumista kuvaava diskurssi. Sen voidaan silti nähdä samalla tuovan esiin kasvatuksen rajoja ja mahdollisuuksia ja asettavan haasteita myös käytännön kasvatukselle.