Katsomisen hierarkiat ja kuinka niitä murretaan : valokuvateoksen rooli suomalaisessa yhteisötaiteessa

Abstract

Tutkielmassa tarkastellaan taideteoksen roolia suomalaisessa yhteisötaiteessa saksalaisen kriittisen koulukunnan näkökulmasta. Yhteisötaide on 1990-luvulta alkaen vahvistunut taidemuoto, jossa taiteilija työskentelee yhdessä tietyn ihmisryhmän kanssa. Ensimmäisiä yhteisötaideprojekteja Suomessa toteutettiin 1970-luvulla lähiöissä. 2000-luvulla yhteisötaiteessa on alettu käyttää ilmaisumuotona valokuvaa. Tässä tutkielmassa esimerkkeinä käytetään teoksia Maailman ihanin tyttö, Lempipaikka ja Be your enemy. Tutkijoista esimerkkeinä käytetään Mika Hannulan, Helena Sederholmin ja Lea Kantosen teorioita ja taiteilijoista Miina Savolaisen, Teemu Mäen ja Lea Kantosen näkökulmia.

Tavoitteena on osoittaa filosofisia perusteita sille, miksi taideteoksen rooli tulee nostaa toiminnallisesti painottuneen yhteisötaidetutkimuksen rinnalle. Kysymystä lähestytään tulkitsemalla Theodor W. Adornon teoksessa Esteettinen teoria esitettyjä näkemyksiä taideteoksen luonteesta. Teoriaa tulkitaan tukemalla tarkastelua Walter Benjaminin ja Siegfried Kracauerin valokuvaa koskevilla tulkinnoilla.

Keskeinen väite tutkielmassa on, että valokuvalla on taideteoksena erityinen muoto ja sillä voidaan kommentoida katsomisen hierarkioita, joita rakennetaan yhteiskunnassa vallitsevissa sosiaalisissa suhteissa ja valokuvissa sekä arkikäytössä että medioissa. Näitä suhteita tutkielmassa tulkitaan Paulo Freiren Sorrettujen pedagogiikassa esittämien huomioiden avulla.

Tutkielmassa osoitetaan Adornon ja Freiren näkemyksiä tulkiten, että teosta korostava katsantokanta yhteisötaiteeseen ei sulje pois toiminnallisesti painottunutta lähestymistapaa. Sen sijaan taideteoksen luonne mahdollistaa katsomisen hierarkioiden esille tuomisen ja mahdollisuuden havaita yhteiskunnallisia epäoikeudenmukaisuuksia.