Toimeentulotukea, diakoniaa ja ruoka-apua : viimesijainen vastuu ihmisarvoisen elämän turvaamisesta suomalaisessa hyvinvointivaltiossa

Abstract

Tutkielman keskeisenä tarkastelun kohteena on vastuu köyhistä ja köyhyyden ratkaisusta Suomessa, pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa. Köyhyysilmiötä lähestytään ruoka-avun kautta ja sitä esimerkkinä käyttäen. Tutkielman tarkoitus on pohtia, onko ruoka-apu hyvä tapa auttaa köyhiä hyvinvointivaltiossa ja kuinka hyödyllistä ruoka avunsaajilleen on. 1990-luvun laman myötä perustetut, protestiksi tarkoitetut ruokapankit ovat eri muodoissaan vakiintuneet osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Tutkielman yksi tarkoitus on pohtia sitä, miksi näin on käynyt ja miksi ruoka-apua tarvitaan edelleen. Tutkielman empiirinen aineisto on kerätty Jyväskylän luterilaisen seurakunnan diakoniatyön asiakkaille suunnatulla kyselyllä syksyn 2010 aikana. Tutkimuksen analyysimenetelmänä on käytetty pienelle aineistolle sopivia parametrittomia menetelmiä. Suurimmaksi osaksi aineiston analyysi on kuitenkin kuvailevan tason analyysia. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että asiakkaat arvelivat hyötyvänsä ruoka-avusta siitäkin huolimatta, että moni oli heittänyt päiväysvanhaa ruokaa roskiin tai antanut itselleen sopimatonta ruokaa muille. Saadun ruuan laadulla ja hyödyllisyydellä oli yhteys asiakkaan kokemukseen avun hakemisen nöyryyttävyydestä. Vastaajista iso osa ei ollut toimeentulotuen saajia. Tukea saamattomista suurin osa oli eläkkeellä kun taas työttömät olivat pitkäaikaisia toimeentulotuen saajia. Harkinnanvaraista toimeentulotukea oli haettu vähän ja vastaajat kokivatkin, että sitä on vaikea saada. Puolet arveli, että sosiaalityöntekijä on vaikeasti tavoittavissa. Diakoniatyöhön vastaajat olivat tyytyväisiä. Vain taloudellisen avustamisen muotoja tarvittaisiin enemmän. Diakoniatyöntekijöiden kannattaisikin kiinnittää huomiota asiakkaidensa toimeentulotuen saamiseen ja avustaa sen hakemisessa sekä yhdessä asiakkaan kanssa valittaa väärästä päätöksestä. Tutkielma antaa viitteitä siitä, että vastuu köyhyyden ratkaisusta ja huoli köyhistä on siirtynyt jossain määrin uudestaan kirkolle ja yksilöille itselleen. Kun vastuu ihmisarvoisen elämän turvaamisesta liukuu virallisilta toimijoilta epävirallisille ja puolivirallisille toimijoille, apu tulee sattumanvaraiseksi ja leimaavaksi.