Fysioterapeuttisen ohjauksen merkitys CP-vammaisen lapsen motoriseen oppimiseen monitasokirurgisen leikkauksen jälkeen

Abstract

Fysioterapeuttisen ohjauksen merkitys CP-vammaisen lapsen motoriseen oppimiseen monitasokirgisen leikkauksen jälkeen Suvi Lamberg & Jarmo Rouvinen Jyväskylän yliopisto, liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta, terveystieteiden laitos, 2012 Fysioterapian pro gradu, 61 sivua, 1 liite Ohjaaja: Tohtori Arja Piirainen, Jyväskylän yliopisto, TtM Jaana Saarinen, HUS _______________________________________________________________________________ Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää ohjauksen merkitystä CP-vammaisen lapsen motoriseen oppimiseen sekä miten motorisen oppimisen vaiheet näkyvät CP-vammaisen lapsen monitasokirurgisen leikkauksen jälkeisessä fysioterapiassa.

Aikaisempien tutkimusten perusteella voidaan todeta, että havainnoiva palaute ja verbaaliset vihjeet ovat merkittävässä roolissa CP-vammaisen lapsen fysioterapeuttisessa ohjauksessa. Lapsen kuntoutumisen ohjaamisesta on kuitenkin vain vähän tietoa. Tutkimusartikkelit koskevat lähinnä lasten kuntoutuksen käytänteitä, määrää sekä vuorovaikutussuhteen muodostamista.

Aineistona tutkimuksessa on viisi kuvanauhaa, joihin on tallennettu kymmenen erilaista fysioterapeutin ja yläkouluikäisen CP-vammaisen lapsen välisiä harjoitus- ja ohjaustilanteita. Tutkimuksen kohdejoukkona on kolme CP-vammaista lasta, joista kahdelle on tehty monitasokirurginen operaatio ja yksi heistä oli botox- hoidossa. Kaikki heistä kävivät leikkauksen jälkeisessä fysioterapiassa sairaalassa. Tutkimukseen mukaan otetut kuvaustilanteet kuvattiin vuonna 2010 ja sisälsivät fysioterapeutin antamaa ohjausta toimenpiteen jälkeen.

Ohjaustilanteet analysoitiin diskurssianalyysin avulla. Taustalla tässä tutkimuksessa on diskurssin tarkoitus merkityssysteemeistä. Tutkimuksen tilanteita tarkastellessa merkityssysteemi muodostuu yksittäisistä merkityksistä. Tutkimuksessa vuorovaikutusta analysoitiin responsiivisen ulottuvuuden kautta.

Tutkimuksen tuloksia tarkastellessa muodostui kokonaisuuksia, jotka etenivät Fitts & Posnerin motorisen oppimisen teoriaan pohjautuvien motorisen oppimisen vaiheiden kautta. Harjoitustilanteet etenivät matalassa alkuasennossa suoritetuista liikesuorituksista kohti vaikeampaa, vähemmän tukipinta- alaa vaativia motorisia liikesuorituksia. Tutkimuksesta kävi ilmi, että verbaalinen ohjaus on hallitsevaa CP-vammaisen lapsen monitasokirurgisen leikkauksen jälkeisessä fysioterapeuttisessa ohjauksessa, joka muuttuu lasta kannustavasta ja aktivoivasta ohjauksesta liikesuoritusten vaikeutuessa tarkkaan ohjeiden antamiseen sekä liikesuoritusten rytmittämiseen. Kinesteettinen ohjaus on pääosin liikkeen suuntaa ohjaavaa ja kevyesti tukevaa. Kinesteettinen ohjaus lisääntyy, kun liikesuoritukset tehdään seisten sekä kognitiivisessa motorisen oppimisen vaiheessa. Visuaalista ohjausta käytetään tukemaan liikesuorituksen onnistumista, kuntoutujan omien havaintojen kautta. Varhaisessa leikkauksen jälkeisessä vaiheessa fysioterapeutin ja CP-vammaisen lapsen välinen vuorovaikutus on asiakaslähtöistä ja individualistista.