Nuoren arkkitehdin käsityksiä ammatistaan ja työstään

Abstract

1990-luvulla moni asia vaikutti arkkitehtien ammattikuntaan: tietokoneistuminen, laman aiheuttama suurtyöttömyys ja arkkitehtitaksan poistuminen. Pyrin tutkielmassani selvittämään, mitä nuoret arkkitehdit ajattelevat ammatistaan, sen merkityksestä ja arvostuksesta ammattikuntaan heijastuneiden muutosten jälkeen. Teemahaastattelulla keräämäni aineiston perusteella nuorilla arkkitehdeilla on vahvat ammatilliset ihanteet ja usko oman työn tärkeyteen. Heitä motivoi paremman ympäristön tekeminen ja työn sisällössä ongelmanratkaisu ja jatkuva oppiminen. Alan yleisinä ongelmina he kokevat kireät aikataulut, huonon palkkatason ja pitkät työpäivät. Ala on palkkakuopassa, eikä suunnitteluun ole varaa budjetoida tarpeeksi aikaa. Tästä on seurannut myös alan sisäistä hajaantumista plagioinnin ja epäterveen hintakilpailun muodossa. Työn laatu kärsii ja syntyy ristiriita ammatillisten ihanteiden ja työtodellisuuden välille. Arkkitehdit kokevat, että heidän työnsä merkitystä eivät eri tahot riittävästi ymmärrä. Erotan aineistostani kaksi urasuuntausta, sankariarkkitehdin ja elantoarkkitehdin. Sankariksi tähtäävät jatkavat ammatin vanhoja perinteitä individualistisina ideaa korostavina rakennustaiteilijoina, jotka pyrkivät työllään yhteiskunnalliseen keskusteluun ja vaikuttamiseen. Elantoarkkitehdeille työ on osa elämää, ei elämäntapa. He ratkovat suunnitteluongelmia käytännön tasolla.