Teknologia liikkumisen vauhdittajana vai koristeena? : sykemittarin käytön merkitykset sykemittarin käyttäjille
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO
Liikuntatieteiden laitos/ liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta
AJANKO, MIRJA: Teknologia liikkumisen vauhdittajana vai koristeena?
– sykemittarin käytön merkitykset sykemittarin käyttäjille
Pro gradu -tutkielma, 103 sivua
Liikunnan yhteiskuntatieteet
2012
Teknologiasta on tullut kiinteä osa arkeamme. Teknologian kulutuksen ja terveiden elämäntapojen korostumisen seurauksena teknologia on löytänyt tiensä myös liikunnan ja urheilun laajalle kentälle. Liikuntateknologian merkityksistä, käyttötavoista, motiiveista ja niiden vaiku¬tuksista ihmisten liikuntatottumuksiin ja elintapoihin tiedetään kuitenkin vasta melko vähän. Sosiologisessa tutkimuksessa ollaan kiinnostuneita yhteiskunnan ja sosiaalisen ympäristön vaikutuksesta yksilön käyttäytymiseen.
Tutkimustehtäväni on selvittää, mitä merkityksiä sykemittarin käyttäjät antavat sykemit-tarin käytölle ja miten sosiaalinen kontrolli eri muodoissaan vaikuttaa heidän käyttäy-tymiseensä. Alaongelmien avulla selvitetään liikuntasuhteen käsitettä hyödyntäen, miten yhtäältä elämäntyyli ja toisaalta terveyshakuisuus vaikuttavat sykemittarin käytön merkityksenantoon. Fenomenologisen tutkimuksen aineisto kerättiin teemahaastatteluil-la. Haastatateltavina oli 9 naista, jotka käyttivät tai olivat käyttäneet sykemittaria. Haas-tattelujen teemat käsittelivät henkilön liikuntasuhdetta, sykemittarin käyttöä yleisesti, elämäntyyliä sekä terveysnäkökulmaa.
Tämän tutkimuksen tuloksena löydettyjä sykemittarin käytölle annettuja merkityksiä leimaavat terveyden ja tehokkuuden erilaiset variaatiot ja painotuserot: terveyden edis-täminen, terveyden edistymisen mittaaminen ja seuraaminen, tehokkuus, epävarmuuden poistaminen, oikeanlainen suoritus, liikunnallisuudesta viestiminen, todiste tehdystä liikuntasuorituksesta sekä asiantuntijan korvaaja. Ihmisillä on tarve poistaa elämästään epävarmuutta, mikä tässä yhteydessä tarkoittaa yksilön tarvetta tietää, että edistää omaa terveyttään oikein. Ihmisten epävarmuuden hyödyntäminen osataan markkinataloudessa, mikä näkyy yritysten tehokkaassa markkinointiviestinnässä.
Sosiaalisen kontrollin käsite on melko abstrakti ja kuin huomaamatta muokkaa ihmisten päivittäistä päätöksentekoa. Yhteiskunnalliset arvot ja mielipiteiden ilmasto vaikuttavat väistämättä kuluttajan tekemiin valintoihin liikuntateknologian käytön suhteen. Voidaan ajatella, että on olemassa piste, jossa medikalisaatioon yhteydessä oleva terveysvalistus ja erottautumiseen pyrkivä elämäntyyli kohtaavat. Koska media on osaltaan luonut ter-veellisistä elämäntavoista trendikästä ja menestyville henkilöille kuuluvaa, on siitä tullut myös elämäntyyli, jota tavoitellaan aktiivisesti. Näin normittava terveysvalistus ja elämäntyyli limittyvät. Kansanterveydellisestä näkökulmasta katsottuna lisääntyvä ter-veyskansalaisten määrä on positiivinen asia. Olkoon se hyväksi myös Suomen kansan terveydelle!
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Sykemittarin käytön vaikutukset kuntoilijan liikuntasuhteeseen
Mustonen, Essi (2013)Kuntoliikunnalla tarkoitetaan yleensä tavoitteellista liikunnan harrastamista, jolla pyritään ylläpitämään tai kehittämään fyysistä kuntoa. Kuntoilua voidaan pitää erittäin suosittuna vapaa-ajanviettomuotona, sillä nykypäivänä ... -
Sykemittarin vaikutus liikuntamotivaatioon työikäisillä naisilla : satunnaistettu ja kontrolloitu harjoittelututkimus
Aalto, Saija (2011)TIIVISTELMÄ Sykemittarin vaikutus liikuntamotivaatioon työikäisillä naisilla -satunnaistettu ja kontrolloitu harjoittelututkimus Aalto Saija Jyväskylän yliopisto, liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta, terveystieteiden ... -
Kohti liikunnallisempaa elämäntapaa : Polar -sykemittarin hyödynnettävyys ammattiopisto-opiskelijoiden liikuntamotivaation lisäämisessä
Meklin, Elina (2020)Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitettiin sykemittarin hyödynnettävyyttä ammattiopisto opiskelijoiden liikuntamotivaation lisäämisessä. Lisäksi saatiin tietoa sykemittarin käyttökokemuksista. Liikunnan määrän vähentyessä ... -
Digital Coaching Motivating Young Elderly People towards Physical Activity
Kettunen, Eeva; Kari, Tuomas; Frank, Lauri (MDPI AG, 2022)The share of the elderly population is increasing globally, and it is important to help them to maintain their physical activity levels and ability to function to as late an age as possible. This qualitative intervention ... -
Critical experiences with sport and wellness technology digital coach : differences between young adults and young elderly
Kettunen, Eeva; Kari, Tuomas; Critchley, Will; Frank, Lauri (Taylor & Francis, 2023)Both young adults and young elderly people have been found to be at a high risk of disengagement with physical activity. This makes both groups important targets for health and exercise promotion. Since sport and wellness ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.