Syrjäytyneistä huolehtimassa : syrjäytymisen biopoliittinen rationaalisuus Helsingin Sanomien pääkirjoituksissa

Abstract

Syrjäytyminen on yksi viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana Suomessa käydyn huonoosaisuuskeskustelun käytetyimmistä käsitteistä. Samalla siitä on tullut sosiaalipoliittinen ja journalistinen iskusana. Syrjäytymiskeskustelussa huomio on kiinnitetty syrjäytyneiden määrään ja taustaan sekä syrjäytymisen indikaattoreihin, vaikutuksiin ja syihin. Sen sijaan kysymykset siitä, miksi ja ennen kaikkea miten syrjäytymiskeskustelua käydään, on sivuutettu lähes täysin. Tämä Pro gradu-tutkielma pyrkii vastaamaan tähän kysymykseen analysoimalla julkista syrjäytymiskeskustelua biopoliittisen rationaalisuuden käsitteen näkökulmasta. Määrittelen syrjäytymisen biopoliittisen rationaalisuuden diskursiiviseksi muodostelmaksi, joka mahdollistaa syrjäytymisestä puhumisen ja syrjäytyneiksi luokiteltujen elämään puuttumisen. Tällä rationaalisuudella on neljä peruspiirrettä. Sillä on oma idiomaattinen kieli, moraalinen muoto, episteeminen luonne ja se voidaan kääntää eri asianyhteyksiin ja aikakausiin. Analyysissa käytettävät tutkimuskysymykset määrittyvät näiden neljän piirteen kautta. Tutkimus ei ole foucault´laista hallinnan analytiikkaa tai perinteistä syrjäytymistutkimusta, vaan median yhteiskuntatieteellistä tutkimusta, joka saa lähtökohtansa ja käsitteellisen työkalupakkinsa juuri kahdesta ensin mainitusta. Tämän tutkimuksen viitekehys on konstruktionistinen. Tutkimuksen aineisto muodostuu Helsingin Sanomien syrjäytymistä käsittelevistä pääkirjoituksista vuosilta 1990, 1994, 1998, 2002 ja 2006. Aineisto sisältää yhteensä 43 pääkirjoitusta. Tutkimusmetodina toimii julkisen keskustelun analyysi, joka on rakennettu sekä diskurssianalyyttisista työkaluista että A.J. Greimasin aktantti-tulkintateoriasta. Metodin avulla tulkitaan pääkirjoitusten syrjäytymiskeskustelun idiomaattisia ja moraalisia puhetapoja sekä siinä olevaa asiantuntijuutta. Helsingin Sanomien pääkirjoituksista tulkituissa tuloksissa syrjäytyminen on riski. Syrjäytymisriski ennakoidaan perinteisen asiantuntijuuden avulla, rakennetaan problematisoimalla eri elämänalueita ja se voidaan välttää tekemällä oikeita valintoja yksilön elämänkaarella. Vastuu ja moraalinen velvollisuus sekä yksilön syrjäytymisriskin vakuuttamisesta että syrjäytyneistä huolehtimisesta rakennetaan pääkirjoituksissa hyvinvointivaltiolle. Puhe syrjäytymisestä on puhetta akselilla valtio-kansalainen. Pääkirjoitusten syrjäytymisen biopoliittista rationaalisuutta voidaankin kuvata huolehtivaksi hyvinvointivaltiolliseksi rationaalisuudeksi. Tulos haastaa yhteiskuntatieteellisessä keskustelussa esitetyt väitteet, joiden mukaan suomalainen huono-osaisuutta koskeva julkinen ja poliittinen keskustelu on siirtynyt hyvinvointivaltiollisesta uusliberalistiseen rationaalisuuteen ja sen mukaiseen puheeseen.