Venäläinen vapaus : kansainvälisten ja venäläisten ihmisoikeusjärjestöjen näkökulmat Venäjän ihmisoikeustilanteesta Neuvostoliiton romahtamisesta vuoden 2010 loppuun

Abstract

Neuvostoliiton romahtaminen vuonna 1991 oli yhteiskunnallisesti ja poliittisesti hyvin monitahoinen tapahtuma. Neuvostoliiton seuraajaksi noussut Venäjän liittotasavalta pyrki uudistamaan yhteiskuntaa ja hallintoa, sekä luomaan länsimaisen demokraattisen kansalaisyhteiskunnan. Länsimaiseen demokratiaan kuuluu ajatus ihmisoikeuksista ja niihin kuuluvista kansalaisvapauksista, kuten ne ovat YK:n yleismaailmallisessa ihmisoikeusjulistuksessa määritelty. Venäjä Neuvostoliiton seuraajavaltiona oli vahvistanut YK:n yleismaailmallisen ihmisoikeusjulistuksen ja sitä koskevat lisäpöytäkirjat, ja oli näin ollen kansainvälisen oikeuden mukaan sitoutunut noudattamaan niitä, sekä kunnioittamaan niiden periaatteita. Ihmisoikeuksien käytännön toteutus vaihtelee kansainvälisistä sopimuksista huolimatta eri valtioiden välillä. YK:n ihmisoikeussopimuksiin on 1960-luvulta lähtein liitetty nimenomaiset valvontajärjestelmät, joiden avulla voidaan arvioida, kuinka sopimuksessa turvatut oikeudet toteutuvat. Kansalaisjärjestöillä, erityisesti kansainvälisillä kansalaisjärjestöillä on merkittävä rooli ihmisoikeuksien valvojina ja edistäjinä. Kansainvälisistä ihmisoikeusjärjestöistä tunnetuimmat ovat Amnesty International (AI) ja Human Rights Watch (HRW), jotka ovat omistautuneet maailmanlaajuisesti suojelemaan ja puolustamaan ihmisoikeuksia. AI ja HRW lähestyvät molemmat ihmisoikeuksia länsimaisesta kulttuurista ja aatemaailmasta käsin. Niiden kannanotot edustavat länsimaisia näkökulmia sekä arvoja. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on hahmottaa kansainvälisten AI:n ja HRW:n, sekä venäläisten Moscow Helsinki Groupin ja Memorialin, tuottaman materiaalin pohjalta, millaisia kehityslinjoja ja muutoksia Venäjän ihmisoikeustilanteessa on tapahtunut Neuvostoliiton romahtamisen ja vuoden 2010 välisenä ajanjaksona. Ihmisoikeudet määritellään usein myös positiiviseksi vapaudeksi, vapaudeksi elää ja toteuttaa itseään. Ihmisoikeuksien kautta pyrin myös tarkastelemaan venäläistä vapautta, millaisena se on ihmisoikeustilanteen valossa näyttäytynyt. Venäjän ihmisoikeuksien kehittymiseen vaikutti suuresti Neuvostoliiton perintö ja neuvostojärjestelmän purkamisen hitaus. Ihmisoikeusjärjestöt pitivät myös ongelmallisena, että lainkirjain poikkesi usein käytännöstä. Venäjän ihmisoikeudet eivät koskeneet myöskään tasapuolisesti kaikkia ja kansalaisten vapaus vaihteli yksilöiden edustaman asuinalueen, etnisyyden, uskontokunnan sekä mielipiteiden mukaan. Paikallisilla viranomaisilla oli suuri valta kansalaisten ihmisoikeuksien ja vapauksien määrittelijöinä. Venäläisten kansalaisvapaudet esiintyivät viranomaisten ylhäältäpäin määritteleminä vapauksina, joita he jakoivat kansalaisille yhteiskunnalle suotuisimmalla tavalla. Venäläiselle vapaudelle oli tyypillistä yhteisön etu yksilön etuun verrattuna, eli ihmisoikeuksien tulkitseminen kollektiivisena käsitteenä. Venäjän ihmisoikeuksien ja vapauden kehittymisessä näkyi kansallinen kulttuuri sekä historia, ja nämä piirteet eivät kuuluneet länsimaisesta näkökulmasta lähestyvien ihmisoikeusjärjestöjen käsityksiin ihmisoikeuksista. Ihmisoikeusjärjestöjen raporttien välillä ei ollut havaittavissa suuria eroavaisuuksia, vaan niiden raportit Venäjän ihmisoikeustilanteesta olivat hyvin samankaltaisia.