Oman elämänsä prinsessa : häät kulttuurissa ja naisten ajatuksissa

Abstract

Tutkimus avaa näkökulmia ymmärtää häitä ja häiden juhlintaa kulttuurisena ilmiönä. Häät olen rajannut tässä tutkimuksessa tarkoittamaan nykyaikaisia 2000-luvun alun suomalaisia häitä. Työssä puhun hääjuhlailmiöstä, jolla tarkoitan yhä suureellisempien häiden suosion kasvua 1980-luvulta alkaen. Hääjuhlailmiöön kuuluu yhä suurempien juhlien järjestämisen lisäksi erityisen hääteollisuuden synty, sekä hääaiheisten media- ja kulttuurintuotteiden lisääntyminen ja leviäminen. Työssä pyrin selvittämään suomalaisten nuorten ja nuorehkojen naisten ajatuksia, mielipiteitä, toiveita ja haaveita häistä, sekä peilaamaan näitä siihen, miten hääjuhlailmiö rakentuu esimerkiksi mediassa. Mietin, mistä hääjuhlissa ja laajemmin hääjuhlailmiössä on kyse ja millaisiin yhteiskunnallisiin trendeihin ilmiön voisi yhdistää. Toisaalta pyrin näkemään hääjuhlailmiön myös mikrotasolla ja olen halunnut avata näkökulmia häiden yksilöllisiin merkityksiin sekä yksilöiden positioihin ja asettumisiin suhteessa häihin. Tutkimuksen analyysimenetelmänä olen käyttänyt diskurssianalyysiä ja kehysanalyysiä, joita yhdistelemällä olen analysoinyt aineistoani, joka koostuu kymmenen suomalaisen naisen haastattelusta sekä pienestä lehtiaineistosta. Diskurssi- ja kehysanalyysi nojaavat konstruktonistiseen tutkimusperinteeseen, joten näiden analyysitapojen pohjalta keskeiset kysymykset voisi muotoilla myös: Miten häistä puhutaan? Mitä häissä tapahtuu? Mistä häissä on kyse? Tutkimukseni perusteella häistä puhutaan varsinkin mediassa hyvin kulutuskeskeisestä näkökulmasta. Mietitään, mitä häihin tarvitaan ja ostetaan ja mitä ne maksavat. Sama puhetapa toistuu myös haastatteluissa, mutta kulutushaaveiden rinnalle haastattelupuheessa nousee kriittisen kuluttajan puhe. Kulutuskeskeistä puhetapaa olen selittänyt mm. Guy Debordin spektaakkeliteorian avulla. Toisen puhetavan olen nimennyt instituution kiinnittyvän puhetavaksi. Tässä naimisiinmenon merkityksenä nähdään instituutioon astuminen, jota pidetään niin merkittävänä askeleena ihmisen elämässä, että sitä on syytä korostaa ja juhlistaa viettämällä häitä. Riitta Jallinoja on puhunut avioliiton uudelleeninstitutionalisoinnista, jonka välineenä ja keinona häät voi nähdä. Kolmas tapa puhua häistä korostaa yksilöllisyyttä: häiden on tärkeää olla omannäköiset ja kertoa jotain juhlittavasta parista. Yksilöllisyyden tärkeyttä olen selittänyt mm. Schulzen elämysyhteiskuntateorian avulla. Neljänneksi olen identifioinut aineistosta yhteisöllisen kehyksen. Tämän mukaan häät ovat tilaisuus tavata perhettä ja sukulaisia ja jakaa jotain itselle tärkeää läheisten ihmisten kanssa. Näen häiden yhteisöllisyyden nimenomaan postmodernina, elämyksellisenä yhteisöllisyytenä, jollaisesta ovat kirjoittaneet mm. Maffesoli ja Bauman. Viides hallitseva tulkinta-avaruus häitä koskien on romantiikka. Romanttinen rakkaus on yksi keskeisimpiä (post)modernin ajan ilmiöitä ja sitä voi esim. Beckejä mukaellen pitää myös aikamme merkittävimpänä ideologiana. Häät ovat rakkauden juhlaa ja rakkaus motivoi häiden järjestämisen. Häät ja häiden juhlintaan osallistuminen myös auttavat uskomaan rakkauteen. Romanttisen tulkinnan vastapainoksi aineistosta erottui realistista näkemystä rakentavaa puhetta, jonka fuktioksi olen nähnyt rakkauden ja parisuhteen kannattelun kiihkeimpien romanttisten tunteiden siirryttyä taka-alalle ja arjen astuttua parisuhteeseen. Romanttisen ja realistisen puheen pohjalta olen tehnyt tulkinnan, jonka mukaan häiden järjestäminen on naisille aktiivinen keino tuottaa omaan elämään romantiikkaa ja jännitystä. Tällaisena se on funktionaalista ja auttaa selvittämään ristiriitaa toiveiden ja parisuhteen realiteettien välillä.