Tasa-arvo Tarja ja työväen presidentti : tiedonvälityksen rooli presidentinvaaleissa 2006
Tiedonvälityksestä eri muodoissaan on tullut yhä suurempi ja erityisesti näkyvämpi osa
poliittisia vaalikampanjoita. Demokratian edellytys on vapaa tiedonvälitys, mutta
tiedonvälityksen rooli esimerkiksi poliittisissa vaalikampanjoissa on muuttunut ja poliittiset
kampanjat ovat omaksuneet osaksi kampanjointia tiedonvälityksen tarjoamat nykyaikaiset
vaikutuskanavat kuten television ja internetin.
Tässä tutkimuksessa tiedonvälityksellä on kaksi päätehtävää, joista toinen on toimia
puolueettomana tiedonvälittäjänä yhteiskunnassa ja toinen on toimia ns. vallan vahtikoirana
eli tarkkailla vallankäyttäjien toimintaa. Tutkimuksen tehtävänä on tarkastella näistä
päätehtävistä käsin tiedonvälitystä presidentinvaaleissa 2006 ja nostaa esille
tutkimusaineistosta löydettäviä tiedonvälityksen kannalta merkittäviä havaintoja.
Tutkimuksen näkökulma pohjautuu kolmeen tiedonvälityksessä tapahtuneeseen
muutokseen, joita tässä tutkimuksessa ovat tiedonvälityksen omistuksen keskittyminen,
tiedonvälityksen viihteellistyminen ja mielipidemittausten yleistyminen vaalien yhteydessä.
Nämä muutokset ovat helposti havaittavissa vaalien tiedonvälitystä tarkasteltaessa.
Tutkimuksen teoriapohja perustuu Montesquieun vallan kolmijako-oppiin, joka toimii
perustana tiedonvälityksen tehtävien määrittelemiselle. Tutkimuksen aineiston muodostaa
Keskisuomalaisen ja Helsingin Sanomien lehtiartikkelit, jotka on kerätty ajalta ennen
vaaleja äänestämispäiviin sekä televisiosta nauhoitetut vaalitentit (MTV3 ja Nelonen).
Tämän lisäksi tutkimuksessa on tarkasteltu YLE:n esittämiä henkilökuvia ja Juho-Pekka
Rantalan toimittamia henkilöhaastatteluja. Olen tulkinnut aineistoani tiedonvälitykselle
asetettujen tehtävien ja määriteltyjen muutosten näkökulmasta. Aineistoni valossa
tiedonvälityksen rooli on painottunut asiakeskeisen uutisoinnin ja tutkivan journalismin
sijaan tiedonvälitykseen, jossa tiedotusvälineet lainaavat uutisia toisiltaan ja esittävät
asioita viihteen keinoin.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29613]
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Presidentti - yksi kaikkien puolesta? : vuoden 2012 presidentinvaalin ehdokkaiden kampanjaretoriikan analyysi Kenneth Burken identifikaatioteorian näkökulmasta
Koskinen, Atte (2016)Tutkielma käsittelee presidentinvaalin 2012 kampanjaretoriikkaa. Lähtökohdan retoriikan tutkimiselle antavat Kenneth Burken identifikaatioteoria, pelastusdraaman käsitteistö sekä jumal- ja paholaistermit. Tutkielman tehtävänä ... -
Presidentti 2000 : mistä vaalit on tehty?
Isotalus, Pekka; Aarnio, Eeva (Jyväskylän yliopisto, 2000) -
"In the remaking of the American dream" : (in)equality in the presidential announcement speeches of Donald Trump and Bernie Sanders
Vallenius, Sari (2017)Tutkielman tavoitteena on tunnistaa miten nykyinen Yhdysvaltain presidentti, Donald John Trump ja senaattori Bernard “Bernie” Sanders ilmaisivat puheissaan tasa-arvoa ja epätasa-arvoa toimenpideratkaisuehdotuksissaan kun ... -
Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura : seuran kesäseminaarissa tarkasteltiin työväen suhdetta Neuvostoliittoon
Pitkänen, Silja; Kaihovirta, Matias; Laakkonen, Anna (Työväenliikkeen kirjasto, 2023)Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seuran (THPTS) vuosittainen kesäseminaari järjestettiin 21.8.- 22.8. Tampereella, Työväenmuseo Werstaan Bertel-salissa. Seminaarin teemana oli "Työväki ja Neuvostoliiton vuosisata". -
Työväen urheiluliikkeen miehisyysihanne Työväen Urheilulehdessä 1917-1927
Kytölehto, Topi (2023)Tutkielmassa selvitetään, millaiseksi suomalaisen työväen urheiluliikkeen miehisyysihanne muotoutui Työväen Urheilulehdessä vuosina 1917–1927, jolloin yhteiskunta, ja myös urheilu, jakautui voimakkaasti sisällissodan ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.