Yhteisöllisyys ihanteena, vertaistuki voimavarana : opiskelijoiden käsityksiä yhteisöllisestä oppimisesta yliopistossa

Abstract

Tiivistelmä - Referat – Abstract Tavoitteet Tutkimuksen lähtökohtana on yksilöllisen ja yhteisöllisen oppimisen välinen jännite erilaisine oppimisteorioineen. Oppimiskäsitysten tarkastelussa hyödynnettiin muun muassa Tynjälän (1999), Vygotskyn (1982), Laven ja Wengerin (1991) sekä Dillenbourgin (1999) määritelmiä. Tutkimuksen tarkoituksena on tutkia kasvatus- ja yhteiskuntatieteiden opiskelijoiden käsityksiä yhteisöllisestä oppimisesta yliopiston oppimisympäristöissä. Yhteisöllistä oppimista lähestytään yhteisöllisyyden, vertaistuen ja osallistumisen näkökulmista. Oppimista ei tarkastella irrallaan opetuksesta, joten lisäksi tutkitaan yliopisto-opiskelijoiden käsityksiä siitä, mikä on opettajan rooli yhteisöllisyyden rakentumisessa opetus- ja oppimistilanteissa. Tutkimuksessa tutkitaan myös sitä, miten opiskelijat kokevat kuulumisensa yliopistoyhteisöihin, joilla tarkoitetaan opiskelija- ja tiedeyhteisöjä.

Menetelmät Tutkimuksen aineisto kerättiin keväällä 2011 haastattelemalla kahtatoista yliopisto-opiskelijaa. Haastattelut toteutettiin teemahaastatteluina. Tutkimusaineiston analyysissä tutkittujen opiskelijoiden käsityksiä yhteisöllisestä oppimisesta on analysoitu induktiivisen, aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin.

Tulokset ja johtopäätökset Yliopisto-opiskelijat pitävät yhteisöllistä oppimista ihanteellisena oppimismuotona, mutta uskovat, että sen toteutuminen käytännössä on monimutkaista. Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan opiskelijoiden käsityksissä korostuu yksilöllisyys ja kasvatustieteiden tiedekunnassa korostuu sosiaalisuus, mutta molempien opiskelijoiden mielestä yliopistossa opiskelu on liian itsenäistä. Opiskelijat kaipaavat yhteisöllisempiä opiskelumuotoja, joiden mahdollistumisessa opettajalla on keskeinen rooli. Vertaistuki koettiin tärkeäksi vertaisoppimisen muodoksi. Vertaistuen koettiin edistävän opinnoissa jaksamista, opiskelumotivaatiota ja osaamista. Yliopistoyhteisöisin kuulumisen kokemukset vaihtelivat yksilöittäin. Osa opiskelijoista on erittäin aktiivinen oppijayhteisöjen toiminnassa, osa ei koe kuuluvansa yhteenkään oppijayhteisöön. Tutkielmassa päädytään esittämään, että yhteisöllisyyden mahdollistumisen vuoksi olisi tärkeää kiinnittää entistä enemmän huomiota yliopisto-opettajien kouluttamiseen ja oppilaitoksen rakenteisiin sekä toimintakulttuuriin.