Opettajankoulutuksen kehittämisohjelman seuranta ja arviointi 2005 : opettajien peruskoulutus 2005 ja seuranta 2002-2005

Abstract

Opetusministeriö julkaisi vuonna 2001 Opettajankoulutuksen kehittämisohjelman linjaamaan opettajien perus- ja täydennyskoulutusta. Kehittämisohjelma keskittyi opettajan työn lähtökohtiin, kehittämistavoitteisiin ja suosituksiin sekä opettajankoulutuksen määrällisiin tarpeisiin. Ohjelman kehittämissuositukset kohdistuivat opettajankoulutuksen valintoihin, pedagogisten opintojen keskeisiin sisältöihin, yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opettajien perus- ja täydennyskoulutuksen asemaan sekä yhteistyöhön. Koulutuksen tutkimuslaitoksessa toteutettiin vuonna 2005 Opetusministeriön toimesta valtakunnallinen opettajankoulutuksen kehittämisohjelman seuranta- ja arviointihanke, jossa arvioitiin edellä mainitun kehittämisohjelman suositusten toteutumista. Käsillä olevassa julkaisussa raportoidaan hankkeen opettajien peruskoulutusta koskeva osuus. Täydennyskoulutusta koskeva osuus raportoidaan erillisenä julkaisuna. Peruskoulutusta koskeva tutkimus toteutettiin keväällä 2005 verkkokyselynä, ja vastauksia saatiin kaikkien yliopistojen sekä ammatillisten opettajakorkeakoulujen opettajankoulutusyksiköistä. Verkkokyselyyn vastanneista opettajia oli 382 (19 %) ja opettajaksi opiskelevia 1624 (81 %). Heistä 74 % oli yliopistoista ja 26 % ammatillisista opettajakorkeakouluista. Seuranta-aineistona oli Korkeakoulujen arviointineuvoston toteuttama verkkokysely vuodelta 2002. Pedagogisten opintojen yhteisöllisiä opintoaiheita (oppilaitostyö, oppilaitosten kehittäminen ja johtaminen ja yhteiskunnallisen aineksen sisällöt) sekä toisaalta yksilöä ja erilaisuutta koskevia opintojaksoja (monikulttuurisuus, syrjäytyminen ja opintojen ohjaus) on peruskoulutuksessa sisällöllisesti jo kehitetty, ja näitä tulisi myös edelleen kehittää. Näitä samoja aiheita tulisi käsitellä myös täydennyskoulutuksessa, sillä opettajakunta on hankkinut peruskoulutuksensa hyvin eri aikoina, joten myös täydennyskoulutustarpeet vaihtelevat. Sisältöalueiden painotukset ja niiden kehittäminen ovat myös tulevaisuudessa haasteena toimivan perus- ja täydennyskoulutuksen jatkumon toteuttamiselle. Kehittämisohjelman koulutussuositukset on otettu huomioon opettajankoulutusta kehitettäessä. Yliopistoissa opettajaksi kouluttautuvilla on mahdollisuudet laajaalaistaa pätevyytensä erilaisin sivuaineopinnoin, ja ammatillisella puolella joustavat opiskelumuodot tukevat opettajaksi kouluttautumista. Opetusharjoittelujen määrän katsotaan riittävän, mutta harjoitteluun toivottiin lisää joustavuutta, valinnaisuutta ja vaihtoehtoja, jopa kansainvälisiä mahdollisuuksia. Vaikka harjoittelun henkilökohtaista ohjausta on jo kehitetty toivottuun suuntaan, niin se nähtiin edelleen arvokkaana kehittämiskohteena. Opiskelijavalinnoissa korostuivat toisaalta hakijoiden soveltuvuuden ja toisaalta hakijoiden motivoituneisuuden arviointi. Yliopistopuolella koulutettavien määrät ovat ylärajoillaan, eikä määrää voida enää ilman lisäresursseja kasvattaa. Ammatillisen puolen kouluttajat näkivät omat täydennyskoulutusmahdollisuutensa parempina kuin yliopistolliset kouluttajat. Opettajien osaamista ei tunnuta käytettävän riittävästi hyväksi toteutettavassa täydennyskoulutuksessa. Kouluttajat näkevät opettajankoulutuksen arvostuksen parantuneen yhteisöissään, mutta yhteistyössä eri koulutuslinjojen välillä on vielä kehitettävää. Yhteiskunnassa tapahtuvat muutokset, kuten väestön rakenteelliset muutokset heijastuvat opettajankoulutukseen myös tulevaisuudessa. Peruskoulutuksella luodaan pohja opettajan työhön, täydennyskoulutuksella tulisi kuitenkin kaikin tavoin tukea opettajan työtä työuran eri vaiheissa. Juuri valmistuneen opettajan perehdyttämistarpeet ovat erilaiset kuin pitkän työuran tehneen opettajan tarpeet esimerkiksi suhteessa uuteen opetusteknologiaan sekä mahdollisiin kansallisiin uudistuksiin. Kouluyhteisö on oppiva työyhteisö, jonka koko henkilöstön toivotaan sitoutuvan paitsi oman työnsä, myös työyhteisönsä kehittämiseen.