Opettajankoulutuksen kehittämisohjelman seuranta ja arviointi : opettajien täydennyskoulutus 2005 ja seuranta 1998-2005 oppiaineittain ja oppialoittain eri oppilaitosmuodoissa

Abstract

Tutkimusraportti pohjautuu opetusministeriön vuonna 2001 julkaiseman Opettajankoulutuksen kehittämisohjelman valtakunnallisen seuranta- ja arviointihankeen opettajien täydennyskoulutusta koskevan osuuden tuloksiin. Raportti tarkastelee opettajien täydennyskoulutuksen tilaa peruskoulun ja lukion aineenopettajien sekä ammatillisten ja vapaan sivistystyön oppilaitosten opettajien näkökulmasta. Arviointihankkeen kyselyaineisto kerättiin valtakunnallisella otoksella vuonna 2005 (N = 2047), seuranta-aineistona oli Opetushallituksen toteuttaman täydennyskoulutustutkimuksen kyselyaineisto vuodelta 1998 (N = 2653). Oppiaine- ja oppialakohtaisessa aineistossa on 1325 opettajaa, joista 57 % peruskoulun ja lukion aineenopettajia, 30 % ammatillisten oppilaitosten sekä 13 % vapaan sivistystyön oppilaitosten opettajia. Vuonna 2005 täydennyskoulutukseen osallistumattomia oli peruskoulun ja lukion aineenopettajista 13,6 %. Ammatillisten oppilaitosten opettajat olivat osallistuneet täydennyskoulutukseen enemmän kuin peruskoulun ja lukion aineenopettajat ja vapaansivistystyön oppilaitosten opettajat. Täydennyskoulutukseen osallistuminen oli vähentynyt kaikissa oppilaitosmuodoissa vuosien 1998 ja 2005 välillä, tosin lyhytkestoisen koulutuksen määrä oli kaikissa lisääntynyt. Peruskoulussa ja lukiossa taide- ja taitoaineiden opettajien täydennyskoulutuspäivien määrä oli lähes kaksinkertaistunut kun taas eniten oli vähentynyt opintoohjaajien ja erityisopettajien saama täydennyskoulutus. Ammatillisten oppilaitosten yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon alan opettajien saama täydennyskoulutus oli pudonnut merkittävästi. Vapaan sivistystyön oppilaitosten taide- ja taitoaineiden sekä liikunnan ja terveysaineiden opettajien täydennyskoulutuksen määrä on pysynyt likimain samana, sen sijaan muiden oppiaineiden opettajien täydennyskoulutuksessa on tapahtunut varsin voimakas lasku vuodesta 1998. Täydennyskoulutustarpeet vaihtelivat oppiaineittain ja -aloittain. Peruskoulun ja lukion äidinkielen sekä taito- ja taideaineiden opettajat arvostivat eniten opetussuunnitelma- ja oppiainekoulutusta. Opinto-ohjaajat ja erityisopettajat korostivat eniten oppilaan työn tukemiseen liittyviä täydennyskoulutustarpeita ja työelämäkoulutusta. Ammatillisten oppilaitosten opettajista kulttuurialan opettajat korostivat muita enemmän työelämäkoulutusta, opetussuunnitelma- ja oppiainekoulutusta sekä opettajan työn tukemiseen liittyvää koulutusta. Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus korostuivat humanistisella ja kasvatusalalla sekä sosiaali-, terveys- ja liikunnan alan opettajilla. Tieto- ja viestintätekniseen täydennyskoulutukseen liittyvät koulutustarpeet arvioitiin kaikilla opetusaloilla hyvin tärkeiksi. Vapaan sivistystyön eri oppiainealueiden koulutustarpeissa ei ollut eroja. Kansanopistojen opettajat pitivät oppilaan tukemiseen liittyviä koulutustarpeita tärkeämpinä kuin kansalais- ja työväenopistojen opettajat. Kaikkien oppilaitosmuotojen opettajien mielestä parhaiten olivat toteutuneet opettajien myönteisiä täydennyskoulutusasenteita ja -motivaatiota tukevat kehittämisohjelman täydennyskoulutussuositukset. Heikoimmin olivat toteutuneet henkilökohtaisia tai oppilaitoskohtaisia kehittymis- tai täydennyskoulutussuunnitelmia koskevat suositukset. Opettajien mielestä heillä ei ollut tasavertaisia mahdollisuuksia osallistua täydennyskoulutukseen maan eri osissa. Ammatillisten ja vapaan sivistystyön oppilaitosten opettajat olivat havainneet tarvetta päivittää ammatillista osaamistaan perusopetuksen opettajia useammin. Työhöntulo-ohjauksen järjestäminen koettiin puutteelliseksi kaikissa oppilaitosmuodossa. Opettajien suhteellisen vähäistä osallistumista täydennyskoulutukseen voidaan pitää huolestuttavana. Osallistumisen ongelmat johtuvat mm. kuntien taloudellisesta tilanteesta, alueellisesta epätasa-arvosta, opettajien asennoitumisesta ja täydennyskoulutuksen suunnitelmattomuudesta. Osallistumattomuuden haasteisiin voidaan vastata oppilaitosjohdon asenteellisella tuella, työsuhteiden ehtoja muuttamalla, työhöntulon mentorointijärjestelyillä, oppilaitosten yhteistyöllä ja uusilla opetusteknologioilla. Opetushenkilöstön täydennyskoulutuksen kehittämiseksi tulisi laatia sekä kuntaja oppilaitoskohtaiset että henkilökohtaiset kehittämis- tai täydennyskoulutussuunnitelmat, jotka tukevat paitsi kouluyhteisön kehittämistä ja opettajuutta yleisesti, myös oppiala- ja ainekohtaisia tarpeita. Tämän lisäksi tulee kehittää opetustarjonnan koordinointia sekä alueellista ja seudullista yhteistyötä, lisätä opetushenkilöstön täydennyskoulutuksen tasa-arvoisuutta ja ajantasaistaa koulutuksen sisällöt. Tulevana kehittämislinjana voitaisiin opetushenkilöstöä myös velvoittaa osallistumaan täydennyskoulutukseen, jotta koko opettajankoulutusjärjestelmää voitaisiin kehittää peruskoulutuksen ja täydennyskoulutuksen jatkumona. Koko kehittämistyön tavoitteena olisi turvata se, että täydennyskoulutus näkyy opettajien työssä ja jaksamisessa sekä palvelee myös oppilaitosten kehittämistyötä