Syväjohtamisen toteutuminen Suomen toimintaterapia-alalla
Tarkoituksena tässä tutkimuksessa oli kuvata syväjohtajuuden ulottuvuuksien toteutumista toimintaterapia-alan johtajilla Suomessa. Työntekijät arvioivat lähijohtajiensa johtajuuskäyttäytymistä. Toimintaterapia-alan organisaatioihin kuuluvat tässä tutkimuksessa koulutusalan, yksityisen ja julkisen sektorin lisäksi kolmannen sektorin. Johtajuuskäyttäytymisen elementit pitävät sisällään luottamuksen rakentamisen, inspiroivan tavan motivoida, älyllisen stimuloinnin, ihmisen yksilöllinen kohtaamisen, tavoitteellisen johtamisen, kontrolloivan johtamisen ja passiivisen johtamisen.
Tutkimuksen kohderyhmän muodostivat suomalaisten toimintaterapiaorganisaatioiden työntekijät, joilla on lähiesimies. Tutkimusaineisto kerättiin sähköisesti TOINET-ammatillisen nettiverkoston avulla käyttämällä Nissisen (2001) kehittämää työyhteisöprofiili kysymyssarjaa. Mittari koostui 30 väittämästä. Kyselylomakkeessa oli kolme osaa, taustamuuttujat, 30 vaihtoehtokysymystä Likertin asteikolla (0-4) sekä kolme avointa kysymystä. Vastausmäärä kyselyyn oli 128 kappaletta.
Tilastollinen käsittely ja analysointi tapahtui SPSS 18.0 ohjelmalla. Aineistosta laskettiin frekvenssit, prosenttijakaumat, keskiarvot ja keskihajonnat. Mittarin osioista muodostettiin summamuuttujat ja niiden yhteneväisyys testattiin käyttämällä Cronbachin Alfa -kerrointa. Tilastollisina menetelminä käytettiin Spearmannin korrelaatiokerrointa, Mann-Whitneyn U-testiä, Kruskall-Wallsin testiä sekä varianssianalyysiä.
Tutkimuksen tuloksena syväjohtajuuden ulottuvuuksista esiintyi tämän tutkimuksen perusteella toimintaterapia-alalla eniten ihmisten yksilöllistä kohtaamista, luottamuksen rakentamista sekä tavoitteellista johtamista lähes yhtä paljon. Älyllistä stimulointia esiintyi syväjohtamisen ulottuvuuksista vähiten. Passiivista johtajuutta esiintyi johtajuusulottuvuuksista kaikkein vähiten. Ylimmällä koulutuksella oli tilastollisesti merkitsevä vaikutusjohtamiskäyttäytymiseen inspiroivaan tapaan motivoida. Organisaation laadulla oli tilastollisesti merkittävä yhteys samaan syväjohtajuuden ulottuvuuteen inspiroivaan tapaan motivoida. Organisaation laadulla oli myös tilastollisesti merkittävä yhteys kontrolloivaan johtajuuteen. Avoimien kysymysten perusteella toimintaterapia-alan johtajuuden kehittämisalueina olivat luottamuksellisuus, työntekijän ja hänen työnsä arvostaminen, tasapuolisuus, tavoitteellisuus, vuorovaikutuksen selkeys ja laatu sekä asettuminen työntekijän asemaan. Muita alueita olivat kyselyn perusteella lisäksi johtajan itsetunnon vahvistuminen, työntekijän motivointi ja arvopohjan vahvistuminen.
...


Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [25559]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Teknologian hyväksyminen terveydenhuollon ja liiketoiminnan alalla
Leppäaho, Juha (2021)Teknologian hyväksyminen on puhuttanut eri toimialoja siitä lähtien kun perinteisiä manuaalisen työn vaiheita on korvattu automaatiolla, puusepäntyöstä arkkitehtoniseen piirtämiseen. Teknologian onnistuneella hyväksymisellä ... -
Ammatillisen osaamisen kehittäminen ja sen johtaminen kunta-alalla
Satosaari, Sanna (2021)Tässä Pro Gradu-tutkielmassa tutkitaan henkilöstön ammatillisen osaamisen kehittämistä ja sen johtamista kunta-alalla. Tutkimuksen tehtävänä on selvittää, minkälainen prosessi osaamisen kehittäminen on, ja millaisina asioina ... -
Luovuutta tukeva johtaminen tietointensiivisellä IT-alalla
Juntunen, Linda (2018)Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää tietointensiivisellä IT-alalla työskentelevien esimiesten käsityksiä luovuudesta ja sitä tukevista johtamisen käytännöistä. Tutkielman aihe on tärkeä, sillä alati kasvavalla ... -
Muutoksen elinkaari ja jatkuvan muutoksen haasteet johtamisen näkökulmasta
Orpana, Janita (2020)Tämän kvalitatiivisesti eli laadullisesti toteutetun tutkimuksen tarkoituksena on tutkia kohdeorganisaatio OP Ryhmän organisaatiomuutoksen ilmiöitä ja jatkuvan muutoksen johtamista. Tutkimuksessa tarkastellaan OP Ryhmän ... -
Kokeneiden ja aloittelevien johtajien näkemyksiä tulevaisuuden muutostarpeista uusien ikäsukupolvien astuessa työelämään
Leppänen, Emmi-Maria (2021)Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena on laadullisesti tutkia ja selittää, millä tavalla kokeneet ja aloittelevat johtajat hahmottavat nuorten ikäsukupolvien työelämään siirtymisen mukanaan tuomia mahdollisia johtajuuden ...