Uudistuspyrkimyksiä resurssien rajoissa : urheilujournalismin kuva Ilkassa, Satakunnan Kansassa ja Savon Sanomissa
Käsittelen pro gradu –tutkielmassani urheilujournalismia kohtaan esitettyä kritiikkiä ja sitä, miltä kolmen keskisuuren maakuntalehden urheilusivut näyttävät tämän kritiikin valossa. Olettamani oli, että lehdissä nykyään harjoitettava urheilujournalismi ei ainakaan kaikilta osin vastaa sitä kuvaa, jonka kritiikki on siitä aiemmin piirtänyt. Tämä olettama perustuu ennen muuta kahteen seikkaan. Ensinnäkin merkittävimmät kotimaista urheilujournalismia arvostelevat tutkimukset ja artikkelit on julkaistu 1990-luvulla tai tätäkin aiemmin, ja urheilutoimittamisen kulttuurissa on mitä luultavimmin tapahtunut muutoksia runsaan kymmenen vuoden aikana. Toiseksi koko mediamaailma on kokenut melkoisia mullistuksia internet-aikakaudella, ja tämä on epäilemättä vaikuttanut sanomalehtien työskentelytapoihin ja pakottanut ne uudistumaan.
Tutkimuksen aineiston muodostivat Ilkan, Satakunnan Kansan ja Savon Sanomien urheilutoimitusten esimiesten sähköpostihaastattelut sekä lehtien urheilujutut, jotka julkaistiin tammikuussa, heinäkuussa ja lokakuussa 2009. Kultakin kuukaudelta valitsin tutkittavaksi yhden kokonaisen viikon urheilusivut. Yksittäisiä juttuja oli lähemmäs 1 400 kappaletta. Arvioin juttujen rakenneosia tutkimuskirjallisuuden ja haastattelujen pohjalta laaditun luokitusmallin avulla. Kuvasin tekstien ja lehtien eroja prosenttivertailulla ja täydensin niiden pohjalta laadittua analyysia lähiluvulla.
Ennakko-odotusteni mukaisesti tutkimustulokset osoittivat, että osa urheilujournalismin kritiikistä on vanhentunutta. Toisaalta jotkin asiat, joista urheilutoimittamista on arvosteltu, ovat edelleen hyvin ajankohtaisia. Tutkimustulosten ja urheilutoimitusten esimiesten haastatteluiden perusteella voidaan mielestäni todeta, että toimituksissa ollaan hyvin perillä siitä, mitä asioita tulisi kehittää ja mihin suuntaan urheilutoimittamisen pitäisi kulkea. Muutoksia ei ole kuitenkaan helppo toteuttaa, sillä vaikka lajikirjo kasvaa ja urheilun kytkökset talouselämään ja yhteiskuntaan monimutkaistuvat, työskentelee toimituksissa korkeintaan sama määrä väkeä kuin ennenkin.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29060]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Edistäen, maltilla vai puolustaen? : eettiset teemat ja urheilujohtajien diskurssit eettisistä teemoista Helsingin Sanomissa ja Urheilulehdessä
Vanhatalo, Anna-Maija (2019)Tämän pro gradu -tutkielmani tavoitteena on tarkastella, mitä suomalaista huippu-urheilua koskevia eettisiä teemoja nousi esiin Helsingin Sanomissa ja Urheilulehdessä vuonna 2018, ja miten urheilujohtajat eettisistä teemoista ... -
”Sanoin, että hyvin meni ja että tiesin tämän jo matkalla tänne” : yleisurheiluvalmentajien representaatiot Helsingin Sanomissa
Perälä, Veera (2024)Tarkastelen maisterintutkimuksessani yleisurheiluvalmentajista muodostuvia representaatioita Helsingin Sanomissa kriittisen diskurssintutkimuksen avulla. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaisia representaatioita ...