Yrittäjän liikeneuvotteluosaaminen
Tekijät
Päivämäärä
2011Neuvottelu on erityinen vuorovaikutuksen muoto, jossa sovitetaan yhteen keskenään ristiriitaisia tavoitteita ja näkemyseroja. Taito tunnistaa neuvotteluntarve ja taito neuvotella ovat työelämän keskeisiä menestystekijöitä. Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on ymmärtää yrittäjien näkemyksiä liikeneuvotteluista ja tuoda esiin heidän liikeneuvottelukokemuksiaan. Tavoitteena on myös kuvata millaista osaamista yrittäjät liittävät liikeneuvotteluihin ja minkä merkityksen vuorovaikutusosaaminen neuvotteluissa saa.
Teoreettinen viitekehys muodostuu neuvottelun ja vuorovaikutusosaamisen tutkimuksesta sekä sosiaalisen pääoman merkityksestä yrittäjän menestymiseen. Opinnäytetyön teoreettisessa osiossa pyritään yhdistämään kahden tieteenalan, puheviestintätieteen ja yrittäjyyden tieteellistä keskustelua. Liikeneuvottelun kontekstia lähestytään laadullisella tutkimusotteella, narratiivisen menetelmän keinoin. Tutkimus toteutettiin yrittäjille suunnattuna avoimena verkkokyselynä, ja aineisto koostuu 15 onnistumis- tai epäonnistumistarinasta sekä osaamiskuvauksista.
Tutkimus osoitti, että vuorovaikutusosaamisen ulottuvuus on neuvottelutarinoissa vahvasti läsnä. Aineistosta nousseiden keskeisten vuorovaikutusilmiöiden perusteella luotiin viisi tarinatyyppiä, jotka ovat 1) vaikuttamistarinat 2) yhteistyötarinat 3) luottamustarinat 4) suhdetarinat ja 5) valtatarinat. Tarinatyypit kuvaavat niitä vuorovaikutusilmiöitä, jotka ovat yrittäjien liikeneuvotteluissa keskeisellä sijalla.
Neuvotteluosaaminen koostuu yrittäjien mielestä asiaosaamisesta, talousosaamisesta ja vuorovaikutusosaamisesta. Tutkimusaineistosta löytyvät vuorovaikutuskompe-tenssin kaikki osa-alueet eli tieto, taito, asenne ja eettisyys.
Opinnäytetyö antaa hyvää pohjatietoa liikeneuvotteluun kytkeytyvästä vuorovai-kutusosaamisesta sekä neuvottelutaitojen tarpeesta yrittäjän työssä. Liikeneuvottelun käsite yhdistää tutkimuksen läheisesti työelämän kontekstiin ja taloudelliseen päätöksentekoon liittyvään osaamiseen, mutta aihe kaipaa lisätutkimusta.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Nuorten syrjäytyminen ja vuorovaikutusosaaminen : kirjallisuuskatsaus nuorten syrjäytymistä ja vuorovaikutusosaamista käsittelevään tutkimuskirjallisuuteen
Linna, Tapani; Rantala, Joonas (2014)Tässä tutkielmassa perehdytään nuorten syrjäytymiseen ja vuorovaikutusosaamiseen systemaattisen kirjallisuuskatsauksen avulla. Tutkielman tavoitteena on kartoittaa, jäsentää ja analysoida sitä, miten nuorten syrjäytyminen ... -
Vuorovaikutusosaaminen ja sen kehittyminen tutkijoiden työssä
Laajalahti, Anne (Jyväskylän yliopisto, 2014) -
Yliopiston viestintätieteiden opiskelijoiden vuorovaikutusosaaminen ja sosiaaliset verkostot : viestintätieteiden opiskelijoiden käsityksiä omasta vuorovaikutusosaamisesta ja sosiaalisista verkostoistaan
Haapoja, Markus (2020)Tässä tutkielmassa vertailtiin yliopiston viestintätieteiden opiskelijoiden käsityksiä omasta vuorovaikutusosaamisesta kasvokkain ja teknologiavälitteisesti ja mitattiin näiden osa-alueiden yhteyttä. Lisäksi mitattiin ... -
Urheiluvalmentajan vuorovaikutusosaaminen
Turunen, Tuuli (2016)Tässä tutkielmassa tarkasteltiin systemaattisen kirjallisuuskatsauksen avulla urheiluvalmentajien vuorovaikutusosaamista. Tutkielman tarkoituksena oli selvittää ja jäsennellä, minkälaista tutkimusta urheiluvalmentajien ... -
Vuorovaikutusosaaminen taloushallinnon asiantuntijatyössä
Vilokkinen-Määttä, Suvi (2017)Tämän laadullisen tapaustutkimuksena toteutetun maisterintutkielman tutkimustehtävänä oli kuvata ja ymmärtää taloushallinnon asiantuntijan vuorovaikutusosaamista osana työtä ja ammattiosaamista. Tutkielman aineistokeruumenetelmänä ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.