Urheiluvalmentajan vuorovaikutusosaaminen
Tässä tutkielmassa tarkasteltiin systemaattisen kirjallisuuskatsauksen avulla urheiluvalmentajien vuorovaikutusosaamista. Tutkielman tarkoituksena oli selvittää ja jäsennellä, minkälaista tutkimusta urheiluvalmentajien vuorovaikutusosaamisesta on tehty 2000-luvun ensimmäisillä vuosikymmenillä. Tavoitteena oli selvittää, mitä urheiluvalmentajan vuorovaikutusosaamisen osa-alueita on tutkittu, mistä näkökulmista, missä konteksteissa ja millä menetelmillä sitä on tutkittu sekä millaisia tuloksia tutkimuksissa on saatu.
Systemaattinen tiedonhaku toteutettiin laajasti monipuolisissa tietokannoissa. Kriteereinä artikkeleiden valinnalle oli englannin kieli, vertaisarviointi sekä pohjautuvuus empiiriseen dataan. Kirjallisuuskatsaukseen valikoitui lopulta 53 tieteellistä kokonaisartikkelia. Tulosten pohjalta havaitaan, että valmentajan vuorovaikutusosaamista on lähestytty eniten liikunta- ja terveystieteiden sekä viestintätieteiden näkökulmasta. Tutkimus keskittyy Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan ja aihetta on tutkittu pääasiallisesti nuoriso- ja opiskelu-urheilukontekstissa. Tutkimus on lisääntynyt reilusti 2010-luvulla ja sitä on tehty pääosassa kyselymenetelmällä. Myös observointi- ja haastattelututkimuksia on toteutettu jonkin verran.
Valmentajan vuorovaikutusosaaminen näyttäytyy tulosten pohjalta moniulotteisena osaamisrakenteena. Kirjallisuuskatsauksessa havaittiin kahdeksan valmentajan vuorovaikutusosaamisen osa-aluetta, joita ovat valmentajan yleinen vuorovaikutuskäyttäytyminen, ymmärryksen saavuttaminen, valta ja vaikuttaminen, valmentaja–valmennettava -suhteen ylläpitotaidot, palautetaidot, sosiaalisen tuen osoittaminen, oman vuorovaikutuskäyttäytymisen arviointi sekä haastavat vuorovaikutustilanteet. Eniten on tutkittu valmentajan valtaan ja vaikuttamiseen liittyviä taitoja, palautetaitoja ja valmentaja–valmennettava -vuorovaikutussuhteen ylläpitoon liittyviä taitoja. Artikkeleissa korostuivat pelinaikaisen vuorovaikutuksen merkitys, itsenäisyyttä ja omaa ajattelua tukeva vuorovaikutuskäyttäytyminen sekä positiivisuus valmentajan vuorovaikutusosaamisen kulmakivinä.
Lisätutkimusta kaivataan monien eri kulttuurien ja lajien konteksteissa, joissa tutkimusta ei ole vielä juurikaan olemassa. Huippu-urheilun ja erityisesti yksilöurheilun osalta lisätutkimukselle on kova tarve. Nykytutkimus painottuu vuorovaikutusosaamisen behavioraaliseen ulottuvuuteen, joten affektiivista ja kognitiivista ulottuvuutta olisi tarvetta tutkia lisää. Tutkimusta tulisi toteuttaa enemmän laadullisten tutkimusmenetelmien avulla. Muun muassa strukturaatioteoriaa, merkitysten yhteensovittamisen teoriaa ja epävarmuuden vähentämisen teoriaa olisi mielekästä käyttää teoreettisena lähestymistapana jatkotutkimuksessa.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Hiihdonopettajien vuorovaikutusosaaminen
Pöllänen, Helena (2016)Tämän tutkielman tavoitteena oli kuvata millaisia käsityksiä hiihdonopettajilla on työhönsä liittyvästä vuorovaikutusosaamisesta ja sen kehittymisestä. Tavoitteena oli kuvata ja ymmärtää hiihdonopettajien omia käsityksiä ... -
Lasten jalkapallovalmentajien vuorovaikutusosaaminen ja sen kehittyminen
Vainio, Olli (2019)Tämän maisterintutkielman tavoitteena oli kuvata ja ymmärtää, millaista vuorovaikutusosaamista lasten jalkapallovalmennus valmentajalta edellyttää, sekä miten lasten jalkapallovalmentajien vuorovaikutusosaaminen voi ... -
Vuorovaikutusosaaminen ja sen kehittyminen tutkijoiden työssä
Laajalahti, Anne (Jyväskylän yliopisto, 2014) -
Yliopiston viestintätieteiden opiskelijoiden vuorovaikutusosaaminen ja sosiaaliset verkostot : viestintätieteiden opiskelijoiden käsityksiä omasta vuorovaikutusosaamisesta ja sosiaalisista verkostoistaan
Haapoja, Markus (2020)Tässä tutkielmassa vertailtiin yliopiston viestintätieteiden opiskelijoiden käsityksiä omasta vuorovaikutusosaamisesta kasvokkain ja teknologiavälitteisesti ja mitattiin näiden osa-alueiden yhteyttä. Lisäksi mitattiin ... -
Lasten vertaissuhdetaidot ja kiusaaminen esikoulun vertaisryhmissä
Laaksonen, Vilja (Jyväskylän yliopisto, 2014)
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.