Sepelvaltimotautipotilaan kokemuksia ohjauksesta

Abstract

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää ensimmäisen sydäninfarktin sairastaneiden potilaiden (n=12) kokemuksia sepelvaltimotautiohjauksesta. Tutkimus suoritettiin teemahaastattelun keinoin noin kolme viikkoa sairaalasta kotiutumisesta. Vuorovaikutus ohjauksessa osoittautui siihen käytetyn ajan, ammattihenkilön vuorovaikutustaitojen ja potilaan roolin summaksi. Ohjauksen yksilöllisyyden kokeminen näyttäytyi ristiriitaisena ja omaisten ohjaus puutteellisena, mutta siitä huolimatta ohjaus koettiin positiivisten tunteiden herättäjäksi. Ohjauksen oikea-aikaisuuden kokeminen oli yksilöllistä, mutta ohjauspanostusta toivottiin kotiutustilanteeseen ja myös kotiutuksen jälkeiseen aikaan. Ohjauksen sisällöksi nimettiin sairaus ja elämä sairauden kanssa. Pääosaltaan ohjauksen tietosisältö oli riittävää ja sitä pystyi hyödyntämään kotona arkielämässä kirjallisen materiaalin kautta. Kirjallinen materiaali osoittautui riittäväksi ja merkitykselliseksi toipumisen kannalta, vaikka sitä annettiin vaihtelevia määriä. Elämänmuutostavoitteita asetettiin lähinnä aikaisempien pohdintojen pohjalta, mutta niiden asettamiseen vaikuttivat myös kuoleman pelko ja käyty ohjauskeskustelu. Yhteenvetona voidaan todeta, että ohjaus koettiin suurimmaksi osaksi riittäväksi, mutta kehittämistä tarvitaan vielä ammattihenkilön vuorovaikutuksessa, ohjaustilanteessa, oikea-aikaisuudessa sekä materiaalin antamisen kohdentamisessa.