Liikuntateknologia kilpasuunnistajan harjoittelun ohjaajana ja motivaattorina
Kari, Tuomas
Liikuntateknologia kilpasuunnistajan harjoittelun ohjaajana ja motivaattorina
Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2011, 105 s.
Tietojärjestelmätiede, pro gradu -tutkielma
Ohjaaja: Moilanen, Panu
Tämän tutkielman tarkoituksena on kilpasuunnistajan ja liikuntateknologian välisen suhteen selvittäminen. Tutkimustavoitteena on yleisellä tasolla selvittää
mitä liikuntateknologioita kilpasuunnistajat käyttävät, miksi ja miten he niitä
käyttävät, ja mikä on käytön vaikutus harjoitteluun ja motivaatioon. Lisäksi
selvitetään kilpasuunnistajien liikuntasuoritusten jakamista, seuraamista ja niiden
vaikutuksia. Tutkimusmenetelminä käytetään kirjallisuuskatsausta, etnografiaa
ja teemahaastattelua.
Tutkielman tulokset muodostavat kattavan käsityksen kilpasuunnistajan
ja liikuntateknologian välisestä suhteesta. Tuloksissa todetaan mm. liikuntateknologian
käytön olevan erittäin yleistä suunnistajien keskuudessa. Sen rooli
koetaan merkittäväksi harjoittelun ohjaamisessa ja sen käytön koetaan edistävän
kehittymistä urheilijana. Oma tuntemus koetaan kuitenkin liikuntateknologian
antamaa palautetta tärkeämmäksi. Liikuntateknologia voi vaikuttaa kilpasuunnistajan
harjoittelumotivaatioon, mutta vaikutus on harvoin merkittävä.
Liikuntasuoritusten jakamisella ja seuraamisella on selvä yhteisöllistävä vaikutus.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Liikuntateknologia huippusuunnistajan harjoittelun tukena
Syrjäläinen, Arttu (2024)Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää, minkälaisia teknologisia innovaatioita huippusuunnistaja pystyy hyödyntämään osana harjoitteluaan. Kirjallisuuskatsaus ottaa tarkasteluun huippusuunnistuksen vaatimukset ja ... -
Sykemittarin vaikutus liikuntamotivaatioon työikäisillä naisilla : satunnaistettu ja kontrolloitu harjoittelututkimus
Aalto, Saija (2011)TIIVISTELMÄ Sykemittarin vaikutus liikuntamotivaatioon työikäisillä naisilla -satunnaistettu ja kontrolloitu harjoittelututkimus Aalto Saija Jyväskylän yliopisto, liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta, terveystieteiden ... -
Liikuntateknologiasovellusten hyödyntäminen ohjaaja-ohjattava-vuorovaikutussuhteessa
Ryssy, Jani-Petteri (2017)Tutkimuksen tavoitteena on selvittää liikuntateknologiasovellusten merkitystä ohjaaja-ohjattava vuorovaikutussuhteessa ja samalla tutkia kuinka liikuntateknologiat pystyvät vaikuttamaan liikuntamotivaatioon. Tarkastelun ... -
Liikuntateknologian käyttöönoton vaikutukset käyttäjän elämään : kuntoliikkujan näkökulma
Haapamäki, Joni (2017)Tämän pro gradu-tutkielman aiheena oli liikuntateknologioiden vaikutukset suomalaisten työikäisten kuntoliikkujien liikuntatottumuksiin ja käsityksiin liikunnasta. Tavoitteena oli löytää teemoja, miten liikuntateknologioiden ... -
Liikuntateknologian vaikutus liikunnalliseen motivaatioon
Mengüs, Selim (2024)Tutkielmassa tarkastellaan liikuntateknologiaa, motivaatiota ja kuinka liikuntateknologia vaikuttaa liikunnalliseen motivaatioon. Liikunnallisten informaatioteknologioiden suosio on viimeisten vuosikymmenten aikana ollut ...