"Sit mä tajusin, et tonne mä haen" : abiturienttien käsityksiä ammatin- ja koulutusvalinnasta sekä ammatinvalinnanohjauksesta lukiossa
Ammatin- ja koulutusvalintaprosessi on nuorille ajankohtainen asia ensimmäisen kerran jo peruskoulun lopun lähestyessä. Lukion valinneet taas joutuvat pohtimaan ammatinvalinta-asioita perusteellisesti jopa ensimmäiseltä vuosikurssilta lähtien. Nykyään nuorilla on todella paljon vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia siihen, mitä he voivat tehdä lukion jälkeen. Halusimmekin tutkia, kuinka abiturientit kokevat tämän elämänvaiheen ja mahdollisuuksien paljouden.
Tämän pro gradu -työn tarkoituksena oli selvittää abiturienttien ammatin- ja koulutusvalinnallisia käsityksiä, suunnitelmia ja varmuutta. Selvitimme, mitkä ovat abiturienttien käsityksien mukaan merkittäviä asioita ammatin- ja koulutusvalinnassa ja mikä merkitys lukion opinto-ohjauksella on ollut tässä prosessissa. Lisäksi selvitimme, miten lukionsa päättävät nuoret ar-vioivat lukion opinto-ohjausta etenkin ammatinvalinnan osalta ja miten he kehittäisivät sitä. Tutkimuksen lähestymistapa oli fenomenografinen. Tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla kahdeksaa abiturienttia. Haastattelut toteutettiin yksilöhaastatteluina teemahaastattelun avulla, ja tulokset analysoitiin fenomenografisen tutkimuksen menetelmällä.
Tulevaisuus herätti abiturienteissa monenlaisia kysymyksiä sekä epävarmoja ja sekavia tunteita. Kaikilla abiturienteilla oli kuitenkin melko tai hyvin selkeät suunnitelmat tulevaisuudesta. He toivoivat saavansa opiskelupaikan heti lukion jälkeen, mutta heillä oli myös varasuunnitelmia, mikäli aloituspaikkaa tavoitellussa koulutuksessa ei ensimmäisellä kerralla tulisi. Jokainen haas-tattelemamme abiturientti tavoitteli korkeakoulututkintoa. He uskoivat korkeakoulutuksen tuovan turvaa ja hyvän elintason tulevaisuudessa.
Merkityksellisin tekijä abiturienttien ammatin- ja koulutusvalinnassa oli oma kiinnostus alaa kohtaan. Myös hyvä palkka oli tärkeä tekijä. Abiturientit olivat tehneet ammatinvalinnallista exploraatiota eli itsetutkiskelua pohtimalla omia vahvuuksiaan ja heikkouksiaan sekä tavoittei-taan ja soveltuvuuttaan eri aloille. Monella abiturientilla oli myös jokin haaveammatti, jota he eivät kuitenkaan tietyistä syistä lähteneet tavoittelemaan.
Opinto-ohjaaja oli abiturienttien mukaan tukenut, kannustanut ja tuonut varmuutta ammatin- ja koulutusvalintaan sekä ohjannut hakuprosessissa ja jakanut tietoa. Opinto-ohjaajan tunteja koettiin olevan määrällisesti liian vähän, ja lisäksi suurissa kouluissa opinto-ohjaaja oli ollut vaikeasti tavoitettavissa suuren oppilasmäärän ja muiden opetettavien aineiden viemän ajan vuoksi. Kahdenkeskiset keskustelut opinto-ohjaajan kanssa koettiin kaikkein tehokkaimmaksi ohjauk-sen muodoksi. Oppilaitoksista käyneiden esittelijöiden sekä oppilaitos- ja työpaikkavierailujen kerrottiin olleen erittäin hyödyllisiä, mutta niitä kaivattiin kuitenkin lisää ja monipuolisemmin eri aloilta. Opinto-ohjaajan asenteella ja persoonalla oli hyvin suuri merkitys ohjauksen onnis-tumiseen. Abiturientit pitivät innostunutta, avointa, asiantuntevaa ja opiskelijan tilanteesta aidosti kiinnostunutta ohjaajaa parhaana.
...
Muu nimeke
Abiturienttien käsityksiä ammatin- ja koulutusvalinnasta sekä ammatinvalinnanohjauksesta lukiossaAsiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Lukioaikaisten oppiainevalintojen ja opinto-ohjauksen yhteys bio- ja ympäristötieteiden opiskeluun
Lammi, Laura (2019)Suomalaisilta lukiolaisilta kysyttäessä yleisin syy lukiokoulutuksen suorittamiselle on sen kyky tarjota jatko-opintojen kannalta tarpeellisia tietoja ja taitoja. Nämä mahdollistetaan laadukkaan opetuksen ja opinto-ohjauksen ... -
Ammattikoulutaustaisten yliopisto-opiskelijoiden kokemuksia yliopistoon hakeutumisesta ja yliopistossa opiskelusta
Kauppinen, Jaana (2023)Yliopistoon päädytään usein opiskelemaan lukion kautta. Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus, vaan myös ei-ylioppilastaustaisilla, ammatillisen koulutuksen käyneillä on mahdollisuus hakeutua jatko-opintoihin yliopistoon. ... -
Ohjaus Nummi-Pusulan koulussa ja lukiossa
Lehtonen, Pirjo (Jyväskylän yliopisto, Opettajankoulutuslaitos, 2005) -
Onnistunut ohjaus? : abiturienttien kokemuksia opinto-ohjauksesta
Fredriksson, Leena (2013)Tutkimukseni tavoite on tarkastella opiskelijoiden kokemuksia opinto-ohjauksesta lukiossa. Tutkimuskysymykseni on: miten lukio-opiskelijat kuvaavat kokemuksiaan opinto-ohjauksesta ja minkälaiset ohjaustilanteet ovat heidän ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.