Lukioaikaisten oppiainevalintojen ja opinto-ohjauksen yhteys bio- ja ympäristötieteiden opiskeluun
Tekijät
Päivämäärä
2019Suomalaisilta lukiolaisilta kysyttäessä yleisin syy lukiokoulutuksen suorittamiselle on sen kyky tarjota jatko-opintojen kannalta tarpeellisia tietoja ja taitoja. Nämä mahdollistetaan laadukkaan opetuksen ja opinto-ohjauksen kautta. Moni lukiolainen kuitenkin kokee, ettei tämän hetkinen lukiokoulutus tue riittävästi jatko-opintoihin siirtymistä. Jatko-opintoihin siirryttyään osa opiskelijoista yllättyy opintojen haastavuudesta ja rakenteesta. Omaa osaamistasoa ei pidetä korkeakouluopintojen
kannalta riittävänä. Heikko osaamistaso hidastaa opinnoissa etenemistä ja pahimmassa tapauksessa johtaa opintojen keskeyttämiseen. Opiskelijat kaipaavat yksityiskohtaisempaa tietoa korkeakoulussa opiskelusta, eri koulutusaloista sekä oppiainevalinnoista, jotka tukevat jatko-opinnoissa opiskelua. Tässä tutkimuksessa selvitettiin millainen vaikutus lukiossa tehdyillä oppiainevalinnoilla ja opintojen aikana saadulla opinto-ohjauksella on siihen, millainen käsitys bio- ja ympäristötieteiden opinnot aloittavalla opiskelijalla on opintojen rakenteesta ja omista opiskeluvalmiuksistaan. Lisäksi tutkimuksessa seurattiin, muuttuiko käsitys omasta opiskeluvalmiudesta ensimmäisen lukuvuoden aikana. Tutkimukseen valikoitui Jyväskylän yliopistossa lukuvuonna 2018 bio- ja ympäristötieteiden opinnot aloittaneet pääaineopiskelijat. Osallistuneita oli yhteensä 55. Tutkimus toteutettiin sähköisenä kyselynä. Saatuja tuloksia analysoitiin käyttäen kvalitatiivisia ja kvantitatiivisia menetelmiä. Tulokset osoittivat, että bio- ja ympäristötieteiden opintoihin siirtyvät
opiskelijat suosivat lukio-opinnoissa oppiaineita, joista heidän mielestään on hyötyä jatko-opinnoissa. Näitä ovat biologia, kemia ja pitkä matematiikka. Kyseisistä oppiaineista suoritettujen kemian kurssien lukumäärällä havaittiin olevan yhteyttä siihen, millaisena opiskelija koki oman opiskeluvalmiuden ja yliopisto-opintoihin siirtymisen. Ne opiskelijat, jotka suorittivat vain kemian pakollisen oppimäärän, kokivat muihin opiskelijoihin verrattuna oman osaamistasonsa riittämättömänä ja
ensimmäisen lukuvuoden opinnot haastavana. Kyseiset opiskelijat kaipasivat tarkempaa tietoa koulutusalan rakenteesta sekä opiskelua tukevista oppiaineista. Tämän ja aikaisempien tutkimusten perusteella lukiolaisille tulisi opinto-ohjauksessa tarjota lisää tietoa koulutusalojen tutkintorakenteista ja korostaa millainen merkitys lukion aikana tehdyillä oppiainevalinnoilla on jatko-opintojen kannalta. Täten voidaan tukea entistä paremmin opiskelijan valmiutta jatko-opintoihin.
...
The most common reason for completing high school education is its ability to provide the knowledge and skills needed for postgraduate studies. These are offered through quality teaching and study guidance. However, many high school students currently feel that they do not receive enough support for the transition to postgraduate studies. Students claim that standards are too high and they don’t meet their level of competence. This makes studying challenging, slowing down the
progress of their studies and in the worst case leading to termination. Students desire improvement especially in study guidance. More information is required in the structure of different postgraduate studies and high school subjects that support the transitioning. This study investigated if study guidance and studying certain high school subjects had an impact on how students starting their bio- and environmental science studies felt about the study programs structure and their
readiness to study. This study was conducted as an electronic questionnaire. The questionnaire was handed out to first year biology and environmental science students at the University of Jyväskylä, during the academic year 2018. The total number of participants was 55. The results were analysed using qualitative and quantitative methods. This study revealed that during high school, biological and environmental science students favour subjects that support their postgraduate
studies. These are biology, chemistry and advanced mathematics. The results also showed that especially in chemistry, the number of courses taken during high school have an impact on the student’s readiness to study. The more courses taken, the better was the students transition to university studies. Those students who completed only the compulsory course of chemistry felt that their level of knowledge was inadequate compared to other students. Similar results were not found in the other subjects that students favoured during high school. As in previous studies, students who struggled during their first academic year would
have hoped for more detailed information on the structure of the studies and on high school subjects that would have supported their postgraduate studies. This shows the increasing need for improving the quality of study guidance so that the transition from high school to postgraduate studies would be easier.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Minustako maisteri? : maisteriklinikka tietotekniikan opiskelijoiden ohjauksen tehostamisessa
Neittaanmäki, Pekka; Kankaanranta, Marja; Neittaanmäki, Reeta (Koulutuksen tutkimuslaitos : Agora Center, 2004) -
Muutoksista mahdollisuuksiin : ohjauksen uutta identiteettia etsimässä
Nissilä, Pia; Varis, Eija; Parkkinen, Juha; Puukari, Sakari; Lairio, Marjatta; Puukari, Sauli (Jyväskylän yliopisto, Koulutuksen tutkimuslaitos, 2001) -
Opinto-ohjauksen merkitys yhdeksäsluokkalaisten jatkovalinnalle
Heinonen, Minna (2015) -
Välivuosi yhteiskunnan superopiskelijoiden silmin : kuinka suoraan lukiosta yliopistoon jatkaneet opiskelijat merkityksellistävät välivuoden
Taivassalo, Noora (2023)Kandidaatintutkielman tavoitteena on selvittää, kuinka suoraan lukiosta yliopistoon jatkaneet opiskelijat merkityksellistävät välivuoden. Sen tarkoituksena on yhteiskuntaetnologian tavoin esitellä uusia näkemyksiä aiheeseen, ... -
Toisen asteen opiskelijat pääosin tyytyväisiä opinto-ohjauksen saatavuuteen ja riittävyyteen
Kettunen, Jaana; Ruusuvirta-Uuksulainen, Outi (ELO-ryhmä; Työ- ja elinkeinoministeriö; Opetus- ja kulttuuriministeriö, 2023)Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitos (KTL) on selvittänyt OKM:n toimeksiannosta lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opinto-ohjauksen määrällistä saatavuutta ja riittävyyttä sekä resursoinnin keskeisiä ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.