Ironia on puhetapa, jossa sanotaan muuta kuin tarkoitetaan. Se sisältää kriittisen tai negatiivisen viestin, joka tulkitaan kirjoittajan tarkoittamaksi. Ironia kohdistuu yleensä ihmisiin tai yhteisöihin ja perustuu siihen, että kaikki eivät ymmärrä ironista viestiä. Se lujittaa joitain lukijayhteisöjä ja sulkee toisia ulkopuolelle. Ironia tunnettiin retorisena strategiana jo Antiikin aikaan, ja sitä on tutkittu laajasti kirjallisuustieteen puolella. Journalistisen ironian tutkimus on kuitenkin ollut ainakin Suomessa vähäistä, vaikka ironiasta on puhuttu ”2000-luvun sairautena”.
Tässä tutkimuksessa tarkastellaan ironian ilmaisukeinoja ja funktioita journalismissa. Tutkimusaineistona on kahdeksan Helsingin Sanomien Nyt-liitteen henkilöreportaasia vuodelta 2007 sekä valikoituja tekstejä Helsingin Sanomien politiikan sivujen vaalirahauutisista syksyltä 2009. Reportaasimuotoiset tekstit ovat luonteva tutkimusaineisto siksi, että niiden kerrontatapa on lähempänä kaunokirjallisuutta kuin
uutisjournalismin. Vaalirahauutisoinnista taas pyrittiin etsimään merkkejä siitä, miten ironia toimii yhteiskunnallisessa retoriikassa ja mitä arvoja se kenties edistää tai vähättelee.
Aineiston semioottinen ja narratologinen analyysi osoitti, että ironinen tulkinta syntyy tekstin piirteistä sekä niiden ristiriidasta kontekstin kanssa. Ironiaa luovat jutun visuaalinen ilme, erityisesti kuvat, journalistisesta kerronnasta poikkeava ilmaisutapa, kuten liioittelu, vähättely ja tyylirikot sekä kertojan äänensävy, tauot ja painotukset. Tulkintaprosessissa olennaista ovat lisäksi tekstilajiin ja julkaisuun kohdistuvat oletukset sekä kulttuuriset ja sosiaaliset kontekstit. Kun lukija havaitsee ristiriitoja, hän pyrkii silti luomaan koherentin tulkinnan, koska hänen oletuksenaan on, että kirjoittajalla on jokin intentionaalinen viesti eivätkä ristiriidat ole sattumaa. Ironia antaa selityksen.
Kertojan läsnäolo on ironisessa tekstissä olennaista, jotta tekstille voidaan kuvitella persoonallinen tuottaja. Jos ei sitä ole, ironian hahmottaminenkin on vaikeaa. Tästä syystä tekstuaalinen ironia on objektiivisuuteen pyrkivissä uutisissa harvinaista. Vaaliraha-aineistosta ei löytynytkään yhtään uutisjuttua, joka olisi ollut koherentisti ironinen. Ironiset äänensävyt olivat lähinnä sarkastisia heittoja, jotka eivät vaatineet lukijalta koko tekstin uudelleentulkintaa.
Ironiaa käytetään journalismissa lähinnä retorisista ja sosiaalisista syistä: vahvistamaan sanomaa tai diskursiivista yhteisöä, joka tunnistaa ja hyväksyy ironian. Ironia on kritiikkiä mutta ei tarjoa vaihtoehtoja tai rakennusaineita muutokseen. Siitä syystä ironiaa ei voi yleensä pitää yhteiskunnallisesti kovin rakentavana.
...
