Kohti elävää kuvaa : visuaalinen ajattelu kertovan elokuvan näyttämöllepanon hahmotus- ja suunnitteluprosessissa
Tutkimuksessa tarkastellaan visuaalista ajattelua sekä sen merkitystä kertovan elokuvan näyttämöllepanon suunnittelu- ja hahmotusprosessissa. Visuaalisella ajattelulla käsitetään mielikuvat, visuaalisen havaitsemisen Rudolf Arnheimin teorian mukaan sekä visuaaliseen kerrontaan liittyvän luovan, produktiivisen ajattelun. Tutkimus on osa kognitiivista elokuvatutkimusta ja pohjaa vahvasti hahmopsykologiaan sekä Rudolf Arnheimin visuaalisen havaitsemisen teoriaan.
Tutkimuksen alussa perehdytään hahmoteoriaan, jonka perusajatuksena on, että mieli hahmottaa kokonaisuuksia pikemminkin kuin osia, joista kokonaisuudet rakentuvat. Tutkimuksessa käydään läpi Rudolf Arnheimin havaitsemisen teoriaa sekä sen yhteyttä elokuvan katsomiseen. Rudolf Arnheimin hahmopsykologinen teoria selventää sitä, miten taideteokset saavat meissä aikaan tietynlaisen havaintokokemuksen. Arnheimin mukaan kohteen havaitseminen tarkoittaa sen oleellisten piirteiden abstrahoimista. Kohteen abstrahoimisesta muodostuu hahmoja (Gestalten). Hahmot kartuttavat visuaalisia konsepteja, jotka ovat oleellinen osa sekä myöhempiä havaitsemistapahtumia että ajattelua ylipäätään.
Tutkimuksessa tarkastellaan myös näyttämöllepanon eri elementtejä sekä elementtien käyttömahdollisuuksia elokuvan visuaalisessa kerronnassa. Tämän jälkeen selvitetään syvyysvaikutelman luomista ja kuvakompositiota, jolla on oleellinen rooli elokuvan kuvan semiotiikassa. Arnheimin teorian rinnalla tarkastellaan Gunther Kressin ja Theo van Leeuwenin teoriaa, jonka mukaan kuvat ovat semioottisia järjestelmiä, joilla on usein myös ideologisia ulottuvuuksia. Myös symboleita tarkastellaan osana elokuvan visuaalista kerrontaa, pääasiassa Arnheimin, Kressin ja van Leeuwenin sekä Susanne K. Langerin ajatuksia hyödyntäen.
Lopuksi tutkimuksessa pohditaan luovuutta ongelmanratkaisukykynä ja tarkastellaan erilaisia luovan prosessin määritelmiä. Tutkimuksessa keskitytään erityisesti Mark Johnsonin hahmopsykologiaan pohjaavaan somaattiseen luovuusteoriaan, jossa kehollisista kokemuksista muodostuvilla skeemoilla on oleellinen rooli luovassa prosessissa. Mielikuvien yhteydessä hyödynnetään pääasiassa Neisserin sekä Arnheimin ajatuksia. Lopuksi pyritään muodostamaan kuva siitä, miten luovuus ongelmanratkaisukykynä toimii yhdessä visuaalisen ajattelun kanssa elokuvan näyttämöllepanoa suunniteltaessa.
Tutkimuksen perusteella näyttäisi, että hahmojen havaitsemiseen pohjaava visuaalinen ajattelu on oleellinen osa elokuvan suunnittelu- ja hahmotusprosessia. Vaikuttaisi siltä, näyttämöllepanon suunnitteluun tarvittava luova prosessi vaatii luovaa ongelmanratkaisukykyä, joka hyödyntää havaitsemisen yhteydessä syntynyttä hahmojen ja visuaalisten konseptien varastoa.
...
Alternative title
Visuaalinen ajattelu kertovan elokuvan näyttämöllepanon hahmotus- ja suunnitteluprosessissaMetadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29135]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Visuaalinen tangentti lukion pitkässä matematiikassa
Sauramäki, Arja (2017)Opinnäytetyössä selvitellään lukion pitkän matematiikan opiskelijoiden käsityksiä visuaalisesta tangenttisuorasta (lyh. tangentista). Työ sisältää tietokoosteen tutkielman aihepiirin visuaalisesta tangentista. Lukio-opiskelijoiden ... -
Identiteetit ja niiden muistelu Okinawan taistelusta kertovan elokuvan narratiivissa
Böök, Salla-Helena (2019)Tutkielmassa selvitetään, miten identiteetit kuvataan Okinawan taistelusta kertovassa japanilaisessa elokuvassa, Okinawan verisissä päivissä, ja mitä kuvaustapa merkitsee kollektiiviselle muistille. Japanissa toista ... -
Mies katseen kohteena : maskuliinisen representaation vaikutukset elokuvan katseen kohdistumiseen
Vanhanen, Heidi (2013)Tutkimuksessani tutkin sitä, missä määrin ja millä ehdoilla mies voi toimia katseen kohteena elokuvassa. Esimerkkinä on elokuva Fur: an Imaginary Portrait of Diane Arbus. Elokuva valikoitui sen poikkeavanlaisen mieshahmon, ... -
Sotavuosien opettaja elokuvan silmin : opettajakuvaus elokuvassa Varaventtiili
Kivistö, Timo (2010)Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvailla ja tulkita Valentin Vaalan ohjaamasta ja Yrjö Kivimiehen käsikirjoittamasta, vuonna 1942 valmistuneesta, elokuvasta Varaventtiili välittyvää opettajakuvaa sota-ajan kontekstissa. ... -
Elokuvan Rukajärven tie lehdistövastaanotto Suomessa
Vuorinen, Mari (2004)