Tutkimuksessa tarkastellaan visuaalista ajattelua sekä sen merkitystä kertovan elokuvan näyttämöllepanon suunnittelu- ja hahmotusprosessissa. Visuaalisella ajattelulla käsitetään mielikuvat, visuaalisen havaitsemisen Rudolf Arnheimin teorian mukaan sekä visuaaliseen kerrontaan liittyvän luovan, produktiivisen ajattelun. Tutkimus on osa kognitiivista elokuvatutkimusta ja pohjaa vahvasti hahmopsykologiaan sekä Rudolf Arnheimin visuaalisen havaitsemisen teoriaan.
Tutkimuksen alussa perehdytään hahmoteoriaan, jonka perusajatuksena on, että mieli hahmottaa kokonaisuuksia pikemminkin kuin osia, joista kokonaisuudet rakentuvat. Tutkimuksessa käydään läpi Rudolf Arnheimin havaitsemisen teoriaa sekä sen yhteyttä elokuvan katsomiseen. Rudolf Arnheimin hahmopsykologinen teoria selventää sitä, miten taideteokset saavat meissä aikaan tietynlaisen havaintokokemuksen. Arnheimin mukaan kohteen havaitseminen tarkoittaa sen oleellisten piirteiden abstrahoimista. Kohteen abstrahoimisesta muodostuu hah
moja (Gestalten). Hahmot kartuttavat visuaalisia konsepteja, jotka ovat oleellinen osa sekä myöhempiä havaitsemistapahtumia että ajattelua ylipäätään.
Tutkimuksessa tarkastellaan myös näyttämöllepanon eri elementtejä sekä elementtien käyttömahdollisuuksia elokuvan visuaalisessa kerronnassa. Tämän jälkeen selvitetään syvyysvaikutelman luomista ja kuvakompositiota, jolla on oleellinen rooli elokuvan kuvan semiotiikassa. Arnheimin teorian rinnalla tarkastellaan Gunther Kressin ja Theo van Leeuwenin teoriaa, jonka mukaan kuvat ovat semioottisia järjestelmiä, joilla on usein myös ideologisia ulottuvuuksia. Myös symboleita tarkastellaan osana elokuvan visuaalista kerrontaa, pääasiassa Arnheimin, Kressin ja van Leeuwenin sekä Susanne K. Langerin ajatuksia hyödyntäen.
Lopuksi tutkimuksessa pohditaan luovuutta ongelmanratkaisukykynä ja tarkastellaan erilaisia luovan prosessin määritelmiä. Tutkimuksessa keskitytään erityisesti Mark Johnsonin hahmopsykologiaan pohjaavaan somaattiseen luovuusteoriaan, jossa kehollisista kokemuksista muodostuvilla skeemoilla on oleellinen rooli luovassa prosessissa. Mielikuvien yhteydessä hyödynnetään pääasiassa Neisserin sekä Arnheimin ajatuksia. Lopuksi pyritään muodostamaan kuva siitä, miten luovuus ongelmanratkaisukykynä toimii yhdessä visuaalisen ajattelun kanssa elokuvan näyttämöllepanoa suunniteltaessa.
Tutkimuksen perusteella näyttäisi, että hahmojen havaitsemiseen pohjaava visuaalinen ajattelu on oleellinen osa elokuvan suunnittelu- ja hahmotusprosessia. Vaikuttaisi siltä, näyttämöllepanon suunnitteluun tarvittava luova prosessi vaatii luovaa ongelmanratkaisukykyä, joka hyödyntää havaitsemisen yhteydessä syntynyttä hahmojen ja visuaalisten konseptien varastoa.
...
