Taideteollisuuden hyvät, pahat ja ristiriitaiset : kriisikeskustelua muotoilusta 1970-luvun Suomessa

Abstract

Työssä on perehdytty taideteollisuuden kriisikeskusteluun, jota käytiin 1970-luvun loppupuolella Helsingin Sanomien kulttuurisivuilla sekä alan ammatillisissa julkaisuissa. Debattiin osallistui sisustusarkkitehtejä, teollisia muotoilijoita, taiteilijoita ja taidehistorioitsijoita. Työn keskeisin ongelma on, mitä eliitti tarkoitti taideteollisuuden kriisillä 1970-luvulla. Mikä oli keskustelua käyneiden kirjoittajien mielestä ongelman ydin? Miten se ilmeni? Kirjoittajilta kysytään, mistä ongelmat johtuivat ja millaisia ratkaisuja he tarjosivat. Lisäksi kysytään, miten määriteltiin taideteollisuuden yhteiskunnallinen tehtävä. Työssä pyritään tuomaan esille nekin ongelmat, jotka ovat kätkeytyneenä rivien väliin. Tavoitteena on ollut 70-lukulaista taideteollisuutta ympäröivän yhteiskunnallista todellisuuden analysointi. Lisäksi tavoitteena on ollut löytää niitä rakenteita, jotka loivat merkityksiä taideteollisuudelle ja sen kriisille. Taideteollisuutta tarkastellaan modernismin ja postmodernismin näkökulmista. Tutkimusmateriaalina ovat mielipidekirjoitukset, ja tutkimusmenetelmäksi on valittu diskurssianalyysi. Keskustelussa esitetyt mielipiteet on jaettu keskustelun esiin nostamiin diskursseihin: yhteiskunnalliseen, kulttuurin, tuotannon ja esteettisyyden diskurssiin. Yhteiskunnallisen diskurssi paljasti ammatillisen kriisin, joka johtui siitä, ettei taideteollinen tuotanto pystynyt reagoimaan riittävän nopeasti lamaan tai yhteiskunnallisiin muutoksiin. Tuotanto halvaantui osittain. Diskurssi paljasti valtarakenteen tuotannon ulkopuolisten tekijöiden, taiteen, teollisuuden ja markkinoinnin välillä. Kulttuurin diskurssissa kriisi näyttäytyi ulkomailta tulleiden vaikutteiden ja suomalaisten talonpoikaisten vaikutteiden hämmentävänä kaaoksena. Siitä muodostui kansallisuuden ja kansainvälisyyden välille valta-asetelma ja kulttuuristen arvojen kriisi. Tuotannon diskurssissa kriisin aiheutti tuotannon tekijöiden epäselvät roolit, jotka olivat seurausta taideteollisuuden muuttuneesta yhteiskunnallisesta asemasta. Tästä seurasi tuotannon sisäinen kriisi, jota nimitetään aseman kriisiksi. Siinä valtataistelua kävivät tuotesuunnittelija, valmistaja sekä myyjä. Esteettisyyden diskurssissa kriisi nähdään maun huononemisena ja esinetuotannon laadun heikkenemisenä. Diskurssin takaa paljastuu valtataistelu kuluttajan ja tuotannon välillä. Kriisi muodostui, kun uotannon ammattilaiset olivat menettäneet vallan päättää siitä, mikä oli hyvää ja mikä huonoa esineistöä. Päätäntävalta oli siirtynyt kuluttajalle.