Venantius Fortunatus - muistumat Ermoldus Nigelluksen eepoksessa Carmen in honorem Hludowichi Caesaris

Abstract

Carmen in honorem Hludowichi Caesaris on neljään kirjaan jakautuva, elegiseen mittaan kirjoitettu eepos, joka kuvaa Ludwig Hurskaan hallintokautta 800-luvun alusta 820-luvulle. Sen kirjoitti Ermoldus Nigellus -niminen kirkonmies tavoitteenaan päästä teoksen avulla maanpaosta. Ermolduksen kirjoituksista on säilynyt lisäksi kaksi Ludwigin pojalle Pippinille omistettua runokirjettä. Yksi tärkeimmistä Ermolduksen malleista oli Venantius Fortunatus (n. v. 540–600), joka tunnetaan parhaiten merovingikuninkaita ylistävästä panegyriikasta, Pyhän Martin (Martinus) runomuotoisesta elämäkerrasta sekä hymneistä Pange lingua ja Vexilla regis prodeunt. Karolingikaudella Venantiuksen runoja pidettiin arvossa, mitä osoittaa niiden laajamittainen kopiointi sekä käyttö kouluopetuksessa. Valtaosa Ermolduksen eepoksen ja Venantiuksen runojen välisistä yhtäläisyyksistä on Vergiliukselta ja Ovidiukselta periytyviä fraaseja, joita käytettiin yleisesti myöhemmässä runoudessa. Nämä samankaltaisuudet osoittavat Venantiuksen välittäneen Ermoldukselle erityisesti Ovidiuksen ja kristillisten runoilijoiden ilmaisuja. Venantiuksen myöhempää merkitystä osoittavat puolestaan ne yhtäläisyydet, jotka johtavat hänen runoistaan sekä Ermoldukseen että muuhun karolingiseen runouteen. Ermolduksen tapaa käyttää Venantiuksen runoutta ilmentävät varsinaisesti ne muistumat, joiden suora lähde on asiayhteyden ja sanastollisen yhdennäköisyyden perusteella tietty Venantiuksen runo. Näitä Venantius-lainoiksi nimeämiäni tekstikohtia on yhteensä 82. Niiden perusteella Ermoldus tunsi Venantiuksen runoutta monipuolisesti ja kykeni muovaamaan häneltä poimimansa ilmaukset osaksi eeposta ilman sisällöllisiä tai prosodisia ongelmia. Helpottaakseen Venantius-lainojen sitomista eepokseen Ermoldus lainaa usein puolikkaan pentametrin mittaista säkeenosaa sen selvärajaisuuden ja siirreltävyyden vuoksi. Keskeiset sisältökokonaisuudet, joihin Ermoldus liittää Venantius-lainoja, ovat kuolema, metateksti ja panegyriikka. Venantius lainat eivät yleensä viittaa pitkälle menevään merkitysyhteyteen eepoksen ja lähderunon välillä, mitä osoittaa erityisesti se, että ne sijaitsevat useimmiten toisistaan erillään ja muilta runoilijoilta lainattujen ilmausten lomassa. Ermoldus myös toistaa Venantius-lainoja ja niiden osia samassa muodossa ja erilaisina muunnoksina. Painokkaita Venantius-lainoja ovat eepoksen alun yhtäläisyydet, joista ensimmäinen on koko teoksen ensimmäinen laina. Sen avulla Ermoldus liittää oman teoksensa osaksi ylistysrunouden perinnettä ja nimeää runoilijaesikuvakseen Venantiuksen.