Vapaaehtoisten roolin muotoutuminen Punaisen Ristin ystävätoiminnassa
Date
2011Tutkimuksen tavoitteena oli kuvata vapaaehtoisten käsityksiä ja kokemuksia roolistaan ystävätoiminnassa, sekä ymmärtää niitä suhteita ja rakenteita, joiden piirissä heidän roolinsa muotoutuu. Kohdeorganisaationa oli Punainen Risti. Tutkimus suoritettiin laadullisin menetelmin, fenomenologis-hermeneuttiseen lähestymistapaan perustuen. Aineisto kerättiin haastattelemalla 15 ystävätoiminnan vapaaehtoista yhteensä neljästä Punaisen Ristin paikallisosastosta. Haastateltavat vierailivat pääasiassa yksittäisen asiakasystävän luona tai ryhmänä hoivalaitoksissa. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavasti niin, että liikkeelle lähdettiin aineistolähtöisesti, ja teoreettista viitekehystä käytettiin vasta löydösten lopullisen jaottelun tukena.
Tuloksissa roolin muotoutumista käsiteltiin ystävätoiminnan puitteiden, asiakasystäväsuhteen, ryhmämuotoisen toiminnan ja organisaation näkökulmista. Ystävätoiminnalle määritellyt ohjeet osoittautuivat rakenteiksi, joihin haastateltavat palasivat useinkin kuvatessaan toimintaansa. Asiakasystäväsuhteessa keskeisiksi nousivat kuvaukset tilanteista, joissa vapaaehtoisten rooliin oli kohdistunut henkilökohtaisempia odotuksia kuin mihin ystävätoiminnan ohjeet viittasivat. Nähtävissä oli erityisesti liittyvyyden ja erillisyyden sekä avoimuuden ja sulkeutuvuuden dialektiikkaa (ks. Baxter & Montgomery 1996). Ryhmämuotoisessa toiminnassa tärkeäksi muodostui ryhmään kuuluminen, jolloin haastateltavat puhuivat omasta roolistaan osana ystävätoiminnan jatkumoa. Vapaaehtoisten mielikuvat organisaatiosta liittivät Punaisen Ristin pikemminkin laajempaan, maailmanlaajuiseen toimintaan kuin ystävätoimintaan.
Vapaaehtoisten roolin muotoutumisessa rakenteet ja toiminta vaikuttavat toisiinsa jatkuvana prosessina. Interpersonaalisten suhteiden, ryhmän ja organisaation merkitys tuossa prosessissa painottuu kullakin vapaaehtoisella eri tavoin. Tutkimus muodostaa arvokkaan, entistä kokonaisvaltaisemman kuvan vapaaehtoisten toimintaympäristöstä ja vuorovaikutussuhteista.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29758]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Toiminnanohjaus vapaaehtoisen tukena : Helsingin Tyttöjen Talon vapaaehtoisten naisten kokemuksia toiminnanohjauksesta
Vantola, Noora (2012)Helsingin Tyttöjen Talo perustettiin vuonna 1999 kehittämään sukupuolisensitiivistä sosiaalista nuorisotyötä ja naistietoista tyttötyötä. Helsingin Tyttöjen Talolla toimii va-paaehtoisia naisia isosiskoina, joiden tarkoituksena ... -
Journalistien suhtautuminen Suomen Punaisen Ristin Veripalveluun
Pänkäläinen, Heli (2004) -
Suomen Punaisen Ristin Kemin ja Rovaniemen ruoka-apuun turvautuvien ruoka-avunsaajien koettu hyvinvointi
Hietaranta, Marianne (2020)Pro gradu –tutkielman tarkoituksena oli tutkia Suomen Punaisen Ristin Kemin ja Rovaniemen ruokajakelussa käyvien ruoka-avunsaajien koettua hyvinvointia sekä kuinka työllisyystilanne, kotitalouden rakenne, koulutustaso, ... -
Yhteisöllinen jalkapalloseura : seuraorganisaatio ja sen tukitoimet vapaaehtoisten näkökulmasta
Saarenpää, Leevi (2024)Vapaaehtoistoiminnan johtaminen on jalkapalloseurojen toiminnan kannalta elintärkeää. Suurin osa urheiluseuroista toimii vahvasti vapaaehtoistyön pohjalta. Kuitenkin vapaaehtoisten sitouttamisesta on tullut entistä hankalampaa ... -
Vapaaehtoistoiminta diskursseissa : vapaaehtoisten kokemuksia Parasta Lapsille ry:n monikulttuurisista perheleireistä
Suopellonmäki, Riikka (2014)Pro gradu -tutkielmani tehtävänä on kuvata ja selittää vapaaehtoisten kokemuksia Parasta Lapsille ry:n monikulttuurisista perheleireistä. Tarkoitukseni on selvittää, millaisilla selonteoilla vapaaehtoiset tekevät ...