Viime vuosituhannen loppua lähestyttäessä sanomalehdet ovat omaksuneet yhä enemmän niin sanottua kevyempää aineistoa sisällökseen. Erilaisten viikkoliitteiden ja lukemistojen määrä on kasvanut. Samalla henkilöiminen on lisääntynyt journalismin kaikissa genreissä, uutisvälitystä myöten. Kehityksen taustalla on muun muassa kiristynyt kilpailu mediakentällä , mikä on saanu perinteisenä mediana pidetyt sanomalehdet palvelemaan lukijoitaan myös aikakauslehtimäisin keinoin. Myös yleinen individualismin
nousu on nostanut yksilöt jalustalle ja tehnyt henkilöjutuista erityisesti lukemistojen vakituista ainesta.
Tässä tutkielmassa pyritään selvittämään lukemistotoimittajien kokemuksia ja käsityksiä henkilöjournalismista sanomalehdissä. Tutkielmaa varten on haastateltu yhdeksän toimittajaa, jotka tekevät
säännöllisesti pitkiä henkilöjuttuja yhdeksässä sanomalehdessä (Aamulehti, Hufvudstadsbladet, Kaleva, Turun Sanomat ja yhteisen sunnuntaitoimituksen muodostavat Väli-Suomen sanomalehdet Karja
lainen, Savon Sanomat, Keskisuomalainen, Ilkka ja Pohjalainen). Kvalitatiivisen teemahaastattelun ja aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla selvitetään, miten ja kenestä toimittajat pyrkivät tekemään henkilöjuttuja ja miten he kokevat henkilöjournalismin journalismin lajityyppinä. Aineistoa tukevat
toimittajien itsensä valitsemat, onnistuneina pidetyt henkilöjutut, joiden pintapuolisella analyysilla kukin haastattelu lähti liikkeelle.
Toimittajat pyrkivät asiakeskeisyyteen henkilöjutuissakin. Ideaalitilanteessa henkilöjutun kohde valaisee jotain itseään suurempaa asiaa, mikä siten erottaa toimittajien mukaan pitkät henkilöjutut juuri sanomalehtiin kuuluviksi. Tiedonintressin rinnalla kulkee kuitenkin myös viihteellisempi intressi: toiset
vastaajista ovat enemmän kallellaan elämyksellisyyden suuntaan, kuitenkin niin, että tarinallisuus ja asiapainotteisuus eivät sulkisi toisiaan pois. Toimittajat myös pitävät tästä syystä henkilöjournalismia onnistuessaan yhtenä parhaista — joskin aliarvostetusta — journalismin muodoista.
Toimittajilla on taipumus tuoda jutun kohde esiin myönteisessä valossa. He kokevat pääsevänsä parempaan tulokseen olemalla empaattinen. Henkilöhaastattelussa käsitellään usein herkkiä, henkilökohtaisen elämänpiiriin kuuluvia asioita, jolloin toimittajan perustyökaluksi mielletty kriittisyys tuntuisi toimittajasta
kohtuuttomalta. Jutuntekoa ohjaa lisäksi vahva subjektiivinen ote. Se näkyy niin kirjoitustyylissä, kohderyhmäajattelussa kuin haastateltavavalinnoissakin. Yleisimmin haastateltavaksi päätyy itseä
kiinnostava ajankohtainen julkisuuden henkilö tai poikkeuksellisen elämänkohtalon omaava tavallinen ihminen. Toimittajat pelkäävät, että tulevaisuudessa on yhä vähemmän mahdollisuuksia tehdä aikaa vaativia lukemistojuttuja. Toisaalta henkilöimisen nähdään menneen jo liian pitkälle: vähemmän olisi enemmän.
...
