Kehon koostumuksen arvioiminen ihopoimumittauksella, biosähköisellä impedanssilla ja kaksienergisen röntgensäteilyn absorptiometrialla

Abstract

Ojala, Paula Emilia. Kehon koostumuksen arvioiminen ihopoimumittauksella, biosähköisellä impedanssilla ja kaksienergisen röntgensäteilyn absorptiometrialla. Liikuntafysiologian kandidaatintutkielma. Liikuntabiologian laitos, Jyväskylän yliopisto. Syksy 2010. 56s. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää ovatko kaksienergisen röntgensäteilyn absorptiometrialla (DXA), biosähköisellä impedanssilla (BIA) ja ihopoimujen paksuusmittauksella (SF) arvioidut kehon rasvaprosentit yhtäläisiä. Vedenalaisesta punnitusmenetelmästä on suurimmaksi osaksi jo luovuttu maailmalla ja DXA on todettu luotettavaksi ja tarkaksi menetelmäksi kehon koostumuksen arvioimisessa. Sen vuoksi BIA:n ja SF:n tuloksia verrattiin ensisijaisesti DXA:n tuloksiin. Menetelmät. Tutkimuksessa oli 31 normaalipainoista 18 - 40 -vuotiasta koehenkilöä, 21 miestä ravintolisä- ja 18 naista painonpudotustutkimuksessa. Koehenkilöiltä mitattiin pituus, paino, ja rasvaprosentti SF:lla, BIA:lla (InBody 720) ja DXA:lla (Lunar Prodigy densitometer) ennen (pre) ja jälkeen (post) kuukauden koejakson. Tilastollisina menetelminä käytettiin Kolmogorov-Smirnovin testiä normaalijakautuneisuuden testaamiseen ja sen perusteella valittiin Spearmanin ei-parametriset testit eri menetelmien välille. Menetelmien välistä yhtenevyyttä kuvattiin Bland-Altmanin hajontakuviolla. Tulokset osoittivat, että kehon paino (pre) oli 70,7 ± 7,3 kg ja se laski merkitsevästi paino (post) (68,7 ± 8,2 kg). Naisten paino putosi merkitsevästi (p < 0,001) (3,8 ± 1,4 kg), mutta miesten pysyi samana (-0,1 ± 0,9 kg) koejaksolla. Naisten rasvaprosentit olivat 33,2 ± 5,6 %, 28,8 ± 5,7 % ja 30,4 ± 2,5 %, DXApre, BIApre ja SFpre vastaavasti, ja ne laskivat merkitsevästi painonpudotusjakson jälkeen. Miesten rasvaprosentit olivat vastaavasti 12,7 ± 3,8, 9,3 ± 2,3 ja 13,3 ± 1,8, DXApre, BIApre ja SFpre, ja koejaksolla ei ollut merkitsevää muutosta. Menetelmien väliset korrelaatiokertoimet olivat korkeita ennen koejakson alkua: BIA - DXA r = 0,958, SF - DXA r = 0,924 ja BIA - SF r = 0,919 (kaikissa p < 0,01) ja myös koejakson jälkeen. Bland-Altmanin kuvion perusteella kaikki menetelmät olivat keskenään yhteneviä. Rasvaprosenttien keskiarvot olivat merkitsevästi (p < 0,001) alhaisempia BIA:lla kuin DXA:lla kaikilla koehenkilöillä, sekä erikseen naisilla ja erikseen miehillä, joten BIA aliarvioi DXA:a. BIA mittasi rasvaprosentin muutoksen lähes samansuuruisena kaikilla koehenkilöryhmillä DXA:n tuloksiin verrattuna. Absoluuttiset muutokset rasvaprosentissa olivat suurempia SF:lla kuin DXA:lla, mutta tulokset eivät olleet tilastollisesti merkitseviä. Rasvaprosentin suhteellinen muutos prosentteina ei eronnut tilastollisesti merkitsevästi eri menetelmillä arvioituna eri ryhmissä (naisilla, miehillä eikä kaikilla koehenkilöillä). Johtopäätöksinä voidaan todeta, että DXA, BIA ja SF soveltuvat hyvin kehon koostumuksen arvioimiseen rasvaprosentin avulla. BIA mittasi rasvaprosentin yhteneväisesti, mutta aliarvioiden DXA:an ja SF:an nähden. BIA havaitsi rasvaprosentin muutoksen yhtä tarkasti kuin DXA. Tulokset viittaavat systemaattiseen virheeseen BIA:ssa. Menetelmä erottelee koehenkilöt vastaavasti kuten DXA:kin. Ihopoimujen paksuusmittaus korreloi vahvasti DXA:n kanssa ja on luotettava ja tarkka menetelmä rasvaprosentin mittaukseen. Sen mittauksessa tulisi käyttää aina samaa pätevää mittaajaa.