Pohjaeläinyhteisön pitkäaikaismuutokset Olkiluodon ydinvoimalaitoksen jäähdytysvesien vaikutusalueella
Olkiluodon ydinvoimalaitosta ympäröivän, jäähdytysvesien otto- ja purkualueella olevan merialueen tilaa on seurattu yhtenäisin menetelmin neljän vuosikymmen ajan. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan alueen pohjaeläinyhteisössä tapahtuneita muutoksia vuosina 1973-2009. Erityishuomio kiinnitetään ydinvoimalaitoksen jäähdytysvesien mahdollisiin suoriin ja välillisiin vaikutuksiin. Vertailualueiksi valittiin tutkimusalueen eteläpuolella sijaitsevat Rauman ja Pyhämaan merialueet. Tutkimusalueen ja vertailualueiden vedenlaatu- ja pohjaeläinaineistoja tarkasteltiin ja vertailtiin keskenään aikasarja- ja tilastoanalyysien avulla. Tulosten mukaan jäähdytysvedet eivät ole vaikuttaneet merkittävästi pohjaeläinyhteisön rakenteeseen Olkiluodon merialueella. Vedenlaadun ja pohjaeläinyhteisön muutokset ovat olleet tutkimusalueella ja vertailualueilla samanaikaisia ja -suuntaisia. Olkiluodon pohjaeläinyhteisössä havaittiin selviä pitkäaikaismuutoksia, joiden suurimpana syynä voidaan pitää Itämeren yleistä rehevöitymiskehitystä. Tutkimusalueen keskimääräinen lajimäärä ja kokonaistiheys ovat kaksinkertaistuneet seurantajakson aikana. Valkokatka (Monoporeia affinis) hävisi tutkimusalueelta 1990-luvun alussa, ja vieraslaji amerikansukasjalkaisen (Marenzelleria sp.) populaatio on kasvanut huomattavasti 1990-luvun puolen välin jälkeen. Tulevaisuudessa uuden voimalaitosyksikön aiheuttama jäähdytysvesimäärän kasvu saattaa yhdessä etenevän rehevöitymisen, vieraslajien ja ilmastonmuutoksen kanssa vaikuttaa nykyistä laajemmin Olkiluodon merialueen ekosysteemiin.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Hoitotoimena tehdyn lisäveden johtamisen vaikutus Pien-Saimaan pohjaeläinyhteisöön
Mäkinen, Lotta (2022)Järvien rehevöityminen muuttaa järviekosysteemiä ja vaikuttaa muun muassa syvännepohjaeläinyhteisön rakenteeseen. Syvännepohjaeläimet ovat tärkeä osa järviekosysteemejä tarjoten ravintoa kuluttajille ja osallistuen aineiden ... -
Etelä-Karjalan matkailukysynnän mallintaminen ja ennustaminen
Vepsäläinen, Jaska (2021)Tässä tutkielmassa tarkastellaan matkailun kysynnän mallintamista ja ennustamista. Tutkimuksen osana mallinnetaan Etelä-Karjalan maakunnan matkailun kysyntää ARIMA-aikasarja-analyysillä, ja toteutetaan kotimaisen ja ... -
Otsoniaineiston analysointi lineaarisella tila-avaruusmallilla
Latva-Pukkila, Niilo (2014)Tutkielma käsittelee yläilmakehän otsonimäärän mallintamista lineaarisella tila-avaruusmallilla. Ilmakehän otsonimäärä vaihtelee vuodenajan mukaan ja lisäksi tunnetaan joitakin luonnollisia tekijöitä, jotka vaikuttavat ... -
Eksponenttisen perheen tila-avaruusmallien sovellus alkoholikuolleisuusaineistoon
Ahola, Elina (2009) -
Autoregressiivisten prosessien ennustevälien peittotodennäköisyyksien parantaminen
Helske, Jouni (2010)