Kestävä kehitys oli ollut kansainvälisen yhteisön toiminnan päämääränä 1970-luvulta lähtien. Ilmiön taustalla oli kasvanut huoli ympäristön tilasta. Asiaan otettiin virallisesti kantaa ensimmäisen kerran Tukholman ympäristökonferenssissa vuonna 1972, jonka jälkeen vuonna 1987 kestävä kehitys konkretisoitui käsitteenä niin sanotun Bruntlandin komission raportissa seuraavalla tavalla: "Kestävä kehitys on kehitystä, joka tyydyttää nykyhetken tarpeet viemättä tulevilta sukupolvilta mahdollisuutta tyydyttää omat tarpeensa". Käsitteestä tuli tämän jälkeen suosittu kansainvälisen yhteisön keskuudessa. Kestävän kehityksen edistämisen yhtenä pääarkkitehtina voidaan pitää YK:ta, joka järjesti monia kansainvälisiä konferensseja ja kokouksia liittyen kestävään kehitykseen. Niistä tärkeimpinä olivat Rio de Janeirossa pidetty ympäristö -ja kehityskokous (Earth Summit), jossa kansainvälinen yhteisö hyväksyi kestävän kehityksen periaatteet kaikkien yhteiskuntien yhteiseksi päämääräksi. Perinnettä ja
tkoi kymmenen vuotta myöhemmin pidetty Johannesburgin maailmankokous (WSSD), jossa huomattiin, että kestämättömät toimintamallit olivat edelleen valloillaan. Tämä tutkielma etsii lähdeaineistosta vastauksia siihen, miksi kestävää kehitystä oli niin vaikeaa luoda kansainvälisen yhteisön kesken. Samalla tutkitaan sitä, miten kansainvälinen yhteisö määritteli kestävää kehitystä ja mitä mahdollisia eroavaisuuksia kyseiseen käsitteellistymiseen liittyi. Tutkielman lähdeaineistona ovat YK:n yleiskokouksen täysistuntojen sekä toisen komitean keskustelut liittyen kestävään kehitykseen vuonna 2002 heti WSSD:n jälkeen. Koska yleiskokouksta on mahdollista pitää YK:n 'parlamenttina', aineistoa analysoidaan parlamenttidiskurssin näkökulmasta ja siihen sovelletaan ekologisen modernisaation teoriaa. Aineisto koostuu moninaisen, diplomatian säännöillä pelaavan kansainvälisen yhteisön pitämistä puheenvuoroista liittyen asioihin, joita yhteisö piti tärkeänä globaalissa maailmantilanteessa. Analyysin pohjana on puheenvuorojen pitäjien kontekstointi omaan aikaansa ja paikkaansa, jolloin debattien takana olevat todelliset tarkoituspertä on mahdollista saada esille. Keskustelut kestävästä kehityksestä olivat moninaisia ja niistä heijastui kahtiajako, joka oli globaalissa maailmassa valloillaan. Aineiston analyysi jakoi maailman kehittyviin ja kehittyneisiin maihin, jotka omien puheenvuorojensa kautta huolensa kansainvälisestä tilanteesta omien lähtökohtiensa kautta. Suurimmat huolenaiheet liittyivät kansainvälisen talousjärjestelmän epäkohtiin, ympäristön tilaan sekä YK:n toimintamuotoihin. Erityisiä jännitteitä puhujien kesken loi se, että kestävä kehitys oli vaikeasti määriteltävä käsite, jonka kaikki ymmärsivät eri tavoin. Tämän vuoksi eri tilanteissa olevien toimijoiden oli vaikea sopia yleisistä toimintalinjoista kestävän kehityksen saavuttamiseksi. Kestävän kehityksen hallinnassa oli puutteita, jotka näkyivät vaikeutena noudattaa YK:n luomia toimintalinjoja kestävän kehityksen hyväksi.
...
