Täpläravun (Pacifastacus leniusculus) vaikutus ahventen (Perca fluviatilis) loisyhteisöihin Päijänteellä
Täplärapu (Pacifastacus leniusculus) on tulokaslaji Suomen vesistöissä. Sen on käyttäytymisellään ja ravinnonkäytöllään todettu vähentävän elinalueidensa eliöyhteisöjen monimuotoisuutta. Esimerkiksi Päijänteellä on havaittu joidenkin pohjaeläinten kuten kotiloiden tiheyksien olevan alhaisempia ravun elinalueilla kuin ravuttomilla alueilla. Pohjaselkärangattomat ovat välttämättömiä väli-isäntiä monelle kalan loiselle. Tässä tutkimuksessa selvitettiin, millaisia muutoksia täplärapu voi välillisesti aiheuttaa kalojen loisyhteisöissä muuttamalla pohjaeläinten runsautta. Päijänteeltä valittiin viisi toisistaan riippumatonta ravullista ja ravutonta aluetta. Jokaiselta alueelta pyydettiin mahdollisimman samankokoisia ahvenia, joista tutkittiin kaikki loiset, joilla on epäsuora elämänkierto. Alueilla, joilla raputiheys oli korkea, havaittiin ahventen välillä suurempaa vaihtelua loisyhteisöissä kuin alueilla, joilta rapu puuttui tai niiden tiheys oli alhainen. Vaikka loisittujen kalojen osuudet tutkituista kaloista eivät minkään loislajin kohdalla eronneet merkitsevästi ravullisten ja ravuttomien alueiden välillä, oli Ichthyocotylurus pileatus (Trematoda) ja Acanthocephalus lucii (Acanthocephala) -loisia merkitsevästi vähemmän ravullisten kuin ravuttomien alueiden ahvenissa. Kun vertailtiin samasta väli-isäntäryhmästä tulevia loisia ryhmänä, oli kotiloita ja muita pohjaeläimiä paitsi simpukoita väli-isäntinään käyttäviä loisia vähemmän ravullisilla alueilla. Tulosten perustella täplärapu voi välillisesti vaikuttaa erityisesti kotiloista tulevien loisten määrään ahvenissa. Havaitut erot ahventen loispopulaatioissa ovat todiste siitä, kuinka monimuotoisia vaikutuksia täpläravulla tulokaslajina voi olla suurjärvien eliöyhteisöihin.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Täpläravun (Pacifastacus leniusculus) vaikutus särjen (Rutilus rutilus) loisiin Päijänteellä
Aaltonen, Sari (2013)Täplärapu (Pacifastacus leniusculus) on Suomen vesistöissä verrattain uusi vieraslaji, joka leviää sekä suunnitelluin istutuksin että suunnittelematta uusille alueille. Täplärapu on alun perin tuotu Suomeen korvaamaan ... -
Lämpötilan vaikutus täpläravun (Pacifastacus leniusculus Dana) kasvuun sekä ravintotiheyden vaikutus täpläravun ja jokiravun (Astacus astacus L.) ravinnonhankintaan
Sjövik, Rosanna (2016)Alun perin pohjoisamerikkalaisen täpläravun (Pacifastacus leniusculus Dana) levinneisyys on 1960-luvulta lähtien laajentunut kattamaan Etelä- ja Keski-Suomessa laajoja vesialueita, jotka ovat aiemmin olleet jokiravun ... -
Täpläravun (Pacifastacus leniusculus) vaikutus Säkylän Pyhäjärven siian poikastuotantoon
Muuri, Tarmo (2015)Täplärapu (Pacifastacus leniusculus) on vieraslaji, mutta sitä on istutettu paljon suomalaisiin vesistöihin etenkin rapuruton hävittämien jokirapukantojen tilalle. Kalataloudellisesti täpläravun merkitys on nykyään huomattava. ... -
Jokiravun (Astacus astacus) ja täpläravun (Pacifastacus leniusculus) sopeutuminen virtavesiin
Salkonen, Laura (2008)