Varjosta valoon? : fragmentteja naistaiteilijan asemasta, elämästä ja kokemuksista taiteen kentällä 2000-luvun Suomessa
Tutkielmani pääaiheena on millaisena naistaiteilijoiden asema taiteen kentällä 2000-luvun alun Suomessa näyttäytyy naistaiteilijoiden omien kokemusten, näkemysten ja aiheeseen liittyvän muun kirjallisuuden valossa. Lähestyin kysymystä erilaisten tekstien, osalle kuvanveistäjäliiton naisjäsenelle suunnatun kyselyn ja omien kokemusteni pohjalta heränneiden ajatusten kautta. Kirjoitelma koostuu kolmesta osasta. Ensimmäinen osa muodostuu eri lähteistä poimituista teksteistä, jotka käsittelevät naiskäsityksiä, naisen asemaa yhteiskunnassa, suomalaisia naistaiteilijoita, taiteen tekemisen tavoissa tapahtuneita muutoksia ja feminististä teoriaa. Toinen osa sisältää kyselyn, edeten sen lähtökohdista vastausten analysointiin ja tulkintaan ja poiminnoista muiden tutkijoiden käsityksistä naistaiteilijan asemasta Suomessa. Kolmannessa osassa kerron itsestäni, omasta taiteestani ja pyrkimyksistäni päästä taiteen kentälle ja sen herättämistä ajatuksista. Päätännössä luon kuvaa naistaiteilijan asemasta taiteen kentällä 2000-luvun alun Suomessa ja siihen vaikuttaneista tekijöistä koko aineiston perusteella.
Kyselyyn vastanneista kuvanveistäjistä osa oli erittäin tyytyväisiä asemaansa, osa kohtalaisen tyytyväisiä ja osa koki jääneensä syrjään. Menestyneet olivat saaneet tunnustusta ja apurahoja. He toimivat, tai olivat toimineet, taiteen kentän keskiössä. Syinä hyvään asemaan pääsyyn pidettiin muun muassa omaa ahkeruutta, säännöllistä näyttelyiden pitämistä ja aktiivista toimintaa taiteilijaseuroissa ja liitoissa. Tasa-arvoa pidettiin melko hyvänä. Kodin ja lastenhoito ja taiteen tekeminen oli pystytty yhdistämään hyvin tai kohtalaisesti, mutta ristiriitaisiakin tunteita tilanteen johdosta oli koettu. Apurahojen määriin ja summiin toivottiin korotuksia, jotta taiteen tekemiseen olisi paremmat edellytykset.
Naistaiteilijan aseman kohentumiseen taiteen kentällä koko aineiston pohjalta voidaan katsoa johtuvan taidekäsitysten ja taiteenteko tapojen muuttumisen myötä, uuden historiankirjoituksen ja taiteen tutkimuksen ansiosta, joka huomioi myös naiset, ja naistaiteilijoiden oman aktiivisen toiminnan seurauksena.
...
Muu nimeke
Fragmentteja naistaiteilijan asemasta, elämästä ja kokemuksista taiteen kentällä 2000-luvun SuomessaAsiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Sulho Sipilä ja Greta Hällfors-Sipilä suomalaisen taiteen kentällä 1917-1934
Piipponen, Johanna (2004) -
Tehtaan varjosta uusiokäytön valoon : Mikkelin Graani - entisestä teollisuusalueesta palveluiden ja asumisen kaupunkiympäristöksi
Kupiainen, Olli (2017)Tässä tutkielmassa tarkastellaan Mikkelin Tuppuralan kaupunginosan Graanin alueen muutosta entisestä teollisuusalueesta asumisen ja palveluiden kaupunkiympäristöksi. Tutkielman aikajänne alkaa vuodesta 1986, jolloin alueella ... -
Varjossa vai valossa? : kotimaisen novellin asemasta kaunokirjallisuuden kentällä
Nurminen, Kristiina (2019)Tutkielmani tarkoituksena on selvittää nykynovellin asemaa kotimaisen kaunokirjallisuuden kentällä. Lähestyn aihetta kirjoittamisen oppiaineen ja kirjoittajan näkökulmasta. Kirjallisuusinstituutio kulkee tutkielmassani ... -
Verkostotyö kuntoutuksen kentällä : diskurssianalyyttinen tutkimus verkostotyön käytäntöjen määrittymisestä ja asiakkaan asemasta kuntoutuksen eri konteksteissa
Isosaari, Arja (2011)Verkostotyö on viime vuosikymmenien aikana vakiinnuttanut paikkansa suomalaisessa aut-tamisjärjestelmässä ja osana sosiaalityön ammatillisia käytäntöjä. Se on liitetty auttamistyön tekemisen tapojen ja metodien yhteyteen, ... -
Taiteen edistämiskeskuksen kampanja "Reilun taiteen manifesti" kuvataiteilijapolitiikan konteksteissa
Joentausta, Peppilotta (2022)Kandidaatintutkielmani aiheena on Taiteen edistämiskeskuksen vuodesta 2020 ylläpitämä kampanja ”Reilun taiteen manifesti”, joka pyrkii vaikuttamaan reilumpiin palkkiokäytänteisiin taidealoilla. Tutkimuskysymykseni ovat: ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.