Kustannuslaskenta ja -vaikuttavuus aikuissosiaalityön aktivointipalveluissa eräässä suomalaisessa kunnassa

Abstract

Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkittiin aikuissosiaalityössä käytettyjen työllistämis- ja aktivointitoimenpiteiden kustannuksia ja vaikutuksia. Tutkimus toteutettiin kuvailevana case-tutkimuksena, jossa oli häivähdys myös eksploratiivisuutta. Työn tarkoituksena oli kuvata ja vertailla keskenään erilaisia aikuissosiaalityön asiakaspolkuja ja niissä tehtyjä toimenpiteitä. Empiirinen aineisto työllistämis- ja aktivointitoimenpiteiden kustannuksista ja vaikutuksista hankittiin pääosin haastattelemalla kohdekunnassa sosiaalitoimen johtajia ja työntekijöitä. Lisäksi osa kustannuksista selvitettiin erilaisista kirjallisista tai sähköisistä lähteistä.

Kustannuksia ja vaikutuksia tarkasteltiin sekä yleisellä tasolla että asiakaspoluittain. Vaikutusten mittaajana käytettiin ns. elämänlaatumittaria ja saatuja tuloksia tarkasteltiin yhdessä kustannusten kanssa kustannusvaikuttavuuden näkökulmasta SKV-indeksin avulla. Kustannusten ja vaikutusten arvioinnilla selvitettiin, mitä aktivointitoiminta maksaa kunnalle ja edistävätkö työllistämis- ja aktivointitoimenpiteet työllistymistä. Lisäksi kustannusvaikuttavuuden osalta arvioitiin, millaisia erityispiirteitä aikuissosiaalityö asettaa kustannusten ja vaikutusten mittaamiselle.

Tutkimustulokset osoittivat, että sekä yleisellä tasolla että asiakaspolkujen osalta aikuissosiaalityön palveluja käyttävät asiakkaat tulivat sekä kunnalle että valtiolle halvemmiksi kuin passiivisesti työmarkkinatukea saavat asiakkaat. Kunnan kannattaa siis panostaa aktivointiin eikä ainoastaan tyytyä rahoittamaan puolta passiivisesti maksetusta työmarkkinatuesta. Ensisijaiset työllistymistä edistävät palvelut olivat kalliimpia ratkaisuja kuntataloudelle kuin pikemmin niitä tukevaksi tarkoitettu kuntouttava työtoiminta. Lisäksi havaittiin, että kuntouttava työtoiminta on kuntatalouden kannalta halvempaa tai lähes samanhintaista kuin karenssien rahoittaminen. Asiakaspolkujen osalta havaittiin, että työmarkkina- ja toimeentulotukimenot olivat suurimmat kuluerät työttömyyden hoidossa. Kustannusten osalta voidaan kuitenkin todeta, etteivät ne käyttäydy sosiaalityössä välttämättä oletusten mukaisesti. Työttömän taloudellisen tilanteen tarkastelu osoitti, että aktivointiaikana työttömän taloudellinen tilanne paranee ja rahaa voidaan käyttää ainakin yhtenä motivointikeinona työllistymisen edistämisessä.

Saatujen tulosten pohjalta voidaan todeta, että tutkituilla työllistämistoimenpiteillä saavutetaan harvoin työllistymistavoitetta. Vaikuttavuus esimerkkiasiakaspolkujen osalta ei ollut kovinkaan hyvä. Tulosten perusteella aktivointi ei välttämättä auta kaikkia, joten aktivointi kannattaa suunnata niille, joiden työllistymispotentiaali on suurin tai joiden sosiaalisia riskejä tukitoiminnalla voidaan parhaiten pienentää.