Kognitiivisten motivaatiotekijöiden, motivaatioilmaston ja viihtymisen muutokset koululiikunnassa 7-8-luokilla

Abstract

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli testata itsemääräämisteorian (Deci & Ryan 1985, 1991, 2000) ja tavoiteorientaatioteorian (Nicholls 1989) yhdistelmää sekä analysoida kognitiivisten motivaatiotekijöiden, motivaatioilmaston ja viihtymisen muutoksia koululiikunnassa 7−8-luokilla. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä käytettiin itsemääräämisteorian ja tavoiteorientaatioteorian yhdistelmää. Teoreettisena lähtökohtana oli, että tehtäväsuuntautuneen motivaatioilmaston vallitessa oppilas kokee pätevyyttä, autonomiaa ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta liikuntatunneilla, jolloin hän viihtyy toiminnassa.

Tutkimusaineistona käytettiin osaa Yli-Piiparin (2009) väitöstyöhön liittyvästä aineistosta. Harkinnanvaraiseen näytteeseen otettiin 393 keskisuomalaista yläkoulun oppilasta, jotka olivat tutkimuksen alkaessa 7-luokkalaisia. Pitkittäisaineisto kerättiin struk-turoiduin kyselyin toistetuilla mittauksilla vuosina 2007−2009.

Tavoiteorientaatiota mitattiin Perception of Success Questionnaire −mittarin (Roberts, Treasure & Balague 1998) suomenkielisellä versiolla (Liukkonen 1998). Motivaatioilmastoa, koettua autonomiaa ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta mitattiin Perceived Motivation Climate in Sport Questionnaire −mittarin (Seifriz, Duda & Chi 1992) suomenkielisellä versiolla (Liukkonen 1998). Viihtymisen mittaamiseen käytettiin neliosaista Enjoyment in Sport −mittarin (Scanlan ym. 1993) suomenkielistä versiota (Liukkonen 1998). Mittareiden reliabiliteettia arvioitiin Cronbachin alfa-kertoimien avulla. Kertoimet olivat kaikkien mittareiden osalta suhteellisen korkeita. Pääkomponenttianalyyseissa muuttujien kommunaliteetit tukivat riittävästi mittareiden rakennevaliditeettia.

Pääkomponenttianalyyseja käytettiin suuren muuttujajoukon tiivistämisessä. Analyyseissa vertailtiin muuttujien frekvenssejä, keskiarvoja ja -hajontoja. Keskiarvojen tilastollista merkitsevyyttä testattiin toistettujen mittausten varianssianalyysin ja kovarianssianalyysin avulla.

Itsemääräämisteorian (Deci & Ryan 1985, 1991, 2000) ja tavoiteorientaatioteorian (Nicholls 1989) yhdistelmä osoittautui päteväksi teoriaksi kognitiivisten motivaatiotekijöiden, motivaatioilmaston ja viihtymisen muutoksien selittäjänä. Kognitiivisten motivaatiotekijöiden (tavoiteorientaatio, autonomia ja sosiaalinen yhteenkuuluvuus) ja erityisesti tehtäväsuuntautuneen motivaatioilmaston vahvistaminen näyttävät olevan näiden tulosten mukaan tärkeimpiä oppilaiden liikuntamotivaation ja viihtymisen edistäjiä liikuntatunneilla.