Yhden Demin sukupuoli : sukupuolen rakentuminen tyttöjenlehti Demissä
Nuoruus on myllerryksen ja etsimisen aikaan. Nuoruus on myös sukupuoli-identiteetin ja minäkuvan muotoutumisen kannalta keskeistä aikaa, sillä silloin omaksumme sukupuolirooleja ja kiinnitymme niihin. Tässä tutkimuksessa halusin tutkia, miten tyttöjenlehdessä rakennetaan sukupuolta. Tarkastelin ja analysoin sitä, miten sukupuoli rakentuu ja minkälainen kuva sukupuolesta välittyy Suomen luetuimman tyttöjenlehden Demin jutuissa, kuvissa ja mainoksissa. Median tutkiminen sukupuolen näkökulmasta on mielestäni tärkeä tutkimusaihe, koska uskon, että medialla on keskeinen rooli sukupuolen määrittelyssä. Ajattelen, ettei ole olemassa objektiivista todellisuutta, jota media tuotannossaan heijastaisi vaan media esittää omien ehtojensa mukaista käsitystä todellisuudesta ja tulee näin rakentaneeksi sitä, mitä ymmärrämme todellisuudella. Kun sukupuoli ymmärretään kulttuurisesti rakentuneena ominaisuutena, on selvää, että media rakentaa myös sukupuolta. Tutkimusaineistonani oli vuoden 2008 syyskuun Demi. Sisällytin ainestooni kaikki lehdessä julkaistut tekstit, kuvat ja mainokset. Tutkimukseni teoreettis-metodologisena taustana toimi diskurssianalyysi. Lähtökohtanani oli diskurssianalyysille tyypillinen ymmärrys merkitysten rakentumisesta sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Asioilla ei ole valmiita merkityksiä vaan ne tulevat merkityksellisiksi vuorovaikutuksessa. Merkitykset rakentuvat siis diskursiivisesti. Diskurssianalyysiä työkaluna käyttäen erittelin ja analysoin aineistosta löytyviä sukupuolen diskursseja sekä tutkin, miten eri diskurssit rakentavat sukupuolta. Sukupuoli rakentui lehdessä kolmen diskurssin varaan. Sukupuolta tuotettiin joko ruumiillisuuden, ryhmäpuheen tai normaaliuden ja epänormaaliuden rajankäynnin kautta. Ruumiillisuusdiskurssissa sukupuoli rakentui ruumista, sen ulkomuotoa ja ulkomuodon muokkaamista korostavasta näkökulmasta. Sukupuoli pelkistyi puheeksi joko ruumiin pinnasta eli ulkonäöstä tai seksualisoidusta ruumiista. Ryhmädiskurssissa sukupuolta tuotettiin ryhmäpuheen ja voimakkaiden yleistysten kautta. Diskurssissa nojattiin vahvasti stereotyyppeihin. Sukupuoli näyttäytyi tiettyä ihmisryhmää yhdistävänä piirteenä ja ihmiset jaettiin sukupuolen perusteella kahteen joukkoon, miehiin ja naisiin. Saman ryhmän jäsenille asetettiin yhtenevät odotukset. Normaaliusdiskurssi rakensi sukupuolta määrittelemällä sille rajoja. Diskurssissa käytiin keskustelua normaalin ja epänormaalin sekä sopivan ja epäsopivan rajoista. Rajoja haettiin niin fyysisiä piirteitä, ulkonäköä kuin tietylle sukupuolelle hyväksyttävää käytöstäkin koskien. Rajoja hakemalla ja niitä määrittelemällä rakennettiin kuvaa siitä, minkälainen on normaali sukupuoli, hyvä sukupuolen edustaja sekä siitä, mikä kuuluu tai ei kuulu tietyn sukupuolen piiriin.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Naisten mies : mieheyden diskursiivinen rakentuminen Me Naiset -lehden henkilökuvissa
Matikainen, Piia (2012) -
Sukupuolen rakentaminen ja esittäminen miehille ja naisille suunnatuissa elämäntapalehdissä : tarkastelussa Trendin ja Velin pääkirjoitukset ja kolumnit
Jokihaara, Teea (2012)Siinä missä naistenlehtien perinne on Suomessa pitkä, miesten elämäntapalehdet eivät ole saaneet suurta suosiota osakseen. Yrittäjiä on ollut, mutta edes viime vuosina uudet lehdet ovat jääneet varsin lyhytikäisiksi. Koska ... -
Naisia toimitusten "äijäkerrokseen" : sukupuolidiskurssien rakentuminen naispäälliköiden käsityksissä sanomalehtien naispäätoimittajien puuttumisesta
Lappalainen, Elina (2010)Suomessa ilmestyvistä 31 seitsenpäiväisestä sanomalehdestä vain yhdessä on nainen vastaavana päätoimittajana ja neljässä (vara)päätoimittajana. Mahdollisuus muutokseen olisi ollut tarjolla sukupolvenvaihdoksen myötä, sillä ... -
Lauma huutaa ja viiri hulmuaa : yhteenkuuluvuuden rakentuminen Partio ja Dynamite -lehdissä
Kärnä, Riikka (2008) -
Irti sukupuolittuneisuudesta : sukupuolen representaatiot Imagen henkilöpääjutuissa vuosina 2012 ja 2013
Glad, Laura (2014)Tässä tutkimuksessa selvitetään, miten sukupuolta representoidaan Imagen henkilöpääjutuissa. Henkilöpääjutuksi on määritelty lehden kannessa olevan henkilön haastattelu. Tutkimuksen aineistona ovat vuoden 2012 ja 2013 ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.