Kilpatanssi – lajianalyysistä harjoittelun ohjelmointiin

Abstract

Syväoja, Heidi 2008. Kilpatanssi – Lajianalyysistä harjoittelun ohjelmointiin. Liikuntabiologian laitos, Jyväskylän yliopisto, s. 43. Kilpatanssilla tarkoitetaan kilpailumielessä tanssittavaa monipuolista pariurheilulajia, jossa on tärkeä osa myös musiikilla. Kilpatanssissa kilpaillaan joko vakio- tai latinalaistansseissa tai 10-tanssissa, joka on edellisten yhdistelmästä koostuva tanssilaji. Vakiotansseja ovat englantilainen valssi, tango, wienin valssi, foxtrot ja quicstep. Latinalaistansseja ovat samba, cha cha, rumba, paso-doble ja jive. Suomeen laji vakiinnutti paikkansa 1970-luvun alkupuolella, jolloin myös Suomen Tanssiurheiluliitto (STUL) perustettiin. Tämän jälkeen valmennustoiminta ja koulutus ovat kasvaneet valtavasti, vaikka tutkimustoiminta on vielä alkutekijöissään. Kilpatanssissa noudatetaan Suomen tanssiurheiluliiton laatimia kilpailusääntöjä. Tanssijat kilpailevat oman iän ja oman taitotason määrittämässä kilpaluokassa. Kilpailuissa tuomarit arvostelevat parit paremmuuusjärjestykseen tiettyjä kriteereitä noudattaen: tahti ja perusrytmi, liikeradat, vartalolinjat, jalkatekniikka, tanssillisuus, tanssin luonteen tulkinta ja koreografia. Parhaat tanssijat etenevät karsintakierrosten ja semifinaalin kautta finaalin, jossa lopulliset sijoitukset määräytyvät sijalukupisteiden perusteella. Suurimmat säännöllisesti Suomessa järjestettävät kilpailut ovat kansainväliset ISDF- kilpailut sekä kansalliset SM- ja Grand Prix-kilpailut. Kilpatanssi on fyysisesti kuormittava laji. Tanssijoiden on tutkittu tanssivan yli 80 % tasolla maksimihapenottokyvystä. Syke nousee sekä vakio- että latinalaistansseissa yli 180. Kilpatanssijoilta vaaditaan fyysisten ominaisuuksien lisäksi psyykkisiä ja sosiaalisia taitoja, itsekuria, lujaa tahtoa ja tiimityöskentelä sekä useamman vuoden uurastusta tanssin parissa. Usealle tanssijalle kilpatanssi on elämäntapa, josta myöhemmin saadaan jopa ammatti. Kilpatanssissa harjoituskausi ja kilpailukausi kulkevat samanaikaisesti vaikeuttaen harjoittelun ohjelmointia. Harjoittelussa pääpaino kohdistetaan runsaaseen lajiharjoitteluun, jonka ympärille oheisharjoitteet ja lihashuolto rakentuvat. Lajiharjoitteluun kuuluvat sekä valmennustunnit että omaehtoinen harjoittelu. Oheisharjoittelussa pääpaino on keskivartalon hallintaa parantavissa sekä jalkojen linjaukseen ja voimistukseen keskittyvissä harjoitteissa.