Keski-iän fyysisen työkuormituksen yhteys miesten fyysisen toimintakyvyn kehitykseen myöhemmässä elämässä

Fyysisen työkuormituksen, kuten raskaan dynaamisen lihastyön, selän kiertoliikkeiden, samanlaisina toistuvien liikkeiden sekä staattisen lihastyön huonoissa työasennoissa on aiemmissa tutkimuksissa havaittu olevan yhteydessä toimintakyvyn muutoksiin myöhemmässä elämässä. Fyysisen työkuormituksen on todettu olevan yhteydessä tuki- ja liikuntaelinsairauksiin, laitoshoidon tarpeen kasvuun sekä ennenaikaiseen kuolemaan. Tutkielmassa selvitettiin, miten keski-iän työn fyysiset kuormitustekijät ovat yhteydessä miesten myöhemmän elämän fyysisen toimintakyvyn kehitykseen ja vaikuttivatko ammattiasema ja fyysinen aktiivisuus keski-iän työn fyysisen kuormituksen ja fyysisen toimintakyvyn kehitykseen. Tutkielman aineistona käytettiin Helsingin syntymäkohorttitutkimuksen aineistoa vuosilta 2001–2018. Tutkimukseen osallistui 928 miestä, joiden keski-ikä vuonna 2001 oli 61,5 vuotta. Fyysisen toimintakyvyn kehityksestä muodostettiin aineistolähtöisesti kolme trajektoria Short-Form Survey 36-kyselyn (SF-36) fyysisen toimintakyvyn tulosten perusteella. Keski-iän työn fyysiset kuormitustekijät perustuivat tutkittavien ammattinimikkeisiin Väestörekisterin vuoden 1990 ammattiluokitustietojen mukaisesti ja ne validoitiin sukupuolispesifillä Työterveyslaitoksen työaltistematriisilla (Job Exposure Matrix). Tutkitut työn fyysiset kuormitustekijät olivat fyysisesti raskas työ, polvillaan työskentely, ajaminen, raskas nostaminen, työskentely kädet hartialinjan yläpuolella, huono ryhti, nostaminen, käsivoima, toistuvat käsiliikkeet, istuminen ja seisominen. Näistä muodostettiin faktorianalyysin avulla kaksi faktoria, joista laskettiin summamuuttujat hankala työasento ja -liikkeet sekä fyysinen voimankäyttö ja ajaminen. Summamuuttujien yhteyttä miesten myöhemmän elämän fyysiseen toimintakykyyn tutkittiin multinomiaalisella regressioanalyysillä. Molemmat summamuuttujat hankala työasento ja -liikkeet sekä fyysinen voimankäyttö ja ajaminen madalsivat todennäköisyyttä kuulua parhaan fyysisen toimintakyvyn trajektoriin verrattuna heikoimman fyysisen toimintakyvyn trajektoriin (OR 0,997, 95 % LV 0,996–0,999 p = 0,002), (OR = 0,996, 95 % LV 0,992–1,000 p = 0,030). Kun malli vakioitiin ammattiasemalla, yhteys ei säilynyt tilastollisesti merkitsevänä ja se heikentyi edelleen, kun malliin lisättiin fyysinen aktiivisuus. Ammattiaseman vaikutus keski-iän työn fyysisen kuormituksen ja miesten fyysisen toimintakyvyn myöhemmän elämän kehitykseen oli merkitsevä. Fyysisen aktiivisuuden vaikutus tähän yhteyteen oli merkitsevä runsaimman määrän (3–7/vko) osalta. Keski-iän fyysisen työkuormituksen yhteys heikompaan myöhemmän elämän fyysisen toimintakyvyn kehitykseen ei säilynyt, kun malli vakioitiin ammattiasemalla. Miesten keski-iän työn fyysiseen kuormitukseen tulisi kiinnittää huomiota erityisesti työntekijöillä toimintakykyisten elinvuosien turvaamiseksi, sekä selvittää fyysisen toimintakyvyn kannalta fyysisen työn kuormituksen haitallisia kynnysarvoja.