Pesäpallon peruslyönnin liikeanalyysi

Abstract

Pesäpallon lyönti on vaativa suoritus, jota on tutkittu hyvin vähän. Lyönnin onnistumiseksi osuma palloon on ensisijaisen tärkeää. Lyönnin kovuus määräytyy osuman lisäksi lähinnä mailan nopeudesta. Lyönnin tärkein vaihe on lyöntikierto, jonka aikana lyöjän täytyy siirtää vauhdin horisontaalinen nopeus vartalon oikea-aikaiseksi kiertonopeudeksi ja edelleen käsien kautta mailan kulmanopeudeksi. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää pesäpallon lyönnin tekniikkaa tarkastelemalla lyöntikierron aikaista vartalon asentoa sekä eri segmenttien ja mailan nopeuksia sekä liikkeiden ajoitusta. Koehenkilöinä toimi viisi pesäpalloilijaa, jotka suorittivat useita lyöntejä valitsemistaan syötöistä. Lyöntisuoritukset kuvattiin kahdella high speed -kameralla (200 Hz) sivusta etu- ja takaviistosta lyöntisuuntaan nähden. Liikeanalyysillä tarkasteltavaksi suoritukseksi valittiin lyönti, jossa pallon lähtönopeus tutkalla mitattuna kasvoi suurimmaksi. Vartalonkierto alkoi ensin lantiosta, jonka suurin keskimääräinen kiertonopeus oli 563 °/s. Seuraavaksi kiertyivät hartiat ja kädet saavuttaen kiertonopeudet 1006 °/s ja 1456 °/s . Viimeisenä alkoi mailan heilautus 0.08 s ennen osumaa. Mailan suurin lineaarinen nopeus 47.2 m/s ajoittui keskimäärin 0.015 s ennen osumaa. Osumahetkellä mailan ja käsien välinen jättökulma oli 128°. Pallon keskimääräinen lähtönopeus oli 43.4 m/s (155.9 km/h). Mailan pään nopeuden nousu lisäsi lineaarisesti pallon lähtönopeutta. Voima mailan heilautukselle tuotettiin kineettisen ketjun avulla, jonka toiminnassa on melko suuria yksilöllisiä eroja. Kovassa lyönnissä vartalon ja erityisesti ranteiden toiminnan oikea ajoitus näyttäisi olevan merkittävässä roolissa.