Teknologiayritysten elinkaarimallit
Tekijät
Päivämäärä
2007Pääsyrajoitukset
Luettavissa tekijänoikeudellisista syistä vain Jyväskylän yliopiston Tietojenkäsittelytieteiden laitoksella.
Tutkimuksen tavoitteena on ollut tunnistaa kirjallisuuskatsauksen pohjalta
mahdollisimman monta taloustieteellisessä yrityksen kasvun tutkimuksessa
käytettyä elinkaarimallia, vertailla muutamia niistä keskenään ja tuoda esille
erityisesti teknologiayrityksen kasvua kuvaavat mallit. Kasvumallien analysoinnin
lisäksi pohditaan yleisesti yrityksen kasvuun sekä teknologiaan ja teknologiayrityksiin
liittyviä asioita, käsitteitä ja erityispiirteitä. Tutkielma palvelee
erityisesti teknologiayrityksen kasvun tutkimuksesta kiinnostuneita ja antaa läpileikkauksen
tavoin hyvän alustan mahdollisen jatkotutkimuksen suorittamiselle.
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [5039]
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Sustainability strategies for business : an integrated approach with a life cycle perspective
Horn, Susanna (University of Jyväskylä, 2014) -
Vaatimustenhallinta ja sen kehittäminen ohjelmiston elinkaaren näkökulmasta
Kallio, Jenni (2008) -
Finnish technology-intensive growth firms : individual capabilities during high-growth and internationalization
Vilkki, Samu (2019)Kasvuyritykset erityisesti teknologia-alalla ovat olleet ajankohtainen ilmiö jo muutaman vuosikymmenen ajan. Globaalit markkinat ja kiihtyvään tahtiin syntyvät uudet innovatiiviset ratkaisut ovat tarjonneet uusille yrityksille ... -
Case: Ammattikorkeakoulun yrityslähtöisen opetussuunnitelman käyttöönoton kuvaus ja toimintamallin kehittäminen : yrittäjämäisten valmiuksien lisääminen projektioppimisella
Jokinen, Tiina (Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu, 2013) -
Kasvuyrittäjien tunnistaminen yrittäjä- ja yritystekijöiden profiloinnilla
Taponen, Arttu (2011)Tämä tutkielma käsittelee kasvuyrittäjyyttä. Tutkielman tarkoituksena on kartoittaa kasvuyrittäjyyden keskeisiä käsitteitä ja pyrkiä muodostamaan käsitys kasvuyrittäjyyden teorioista. Luonteeltaan tutkielma on ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.